Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Surmatun tytön naapurit: Kantelimme monta kertaa viranomaisille

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Toukokuussa surmatun kahdeksanvuotiaan tytön naapurit sanovat puuttuneensa useaan otteeseen tytön kohteluun. Naapurit kertoivat asiasta sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

"Kuolleen tytön pihapiirin asukkaina haluamme painottaa, että naapurit kantelivat tytön kohtelusta useaan otteeseen lastensuojeluviranomaisille. Poliisiakin pyydettiin apuun", Surevat naapurit -nimimerkillä julkaistussa kirjoituksessa kerrotaan.

"Naapureiden on mahdotonta ottaa lasta pois huoltajaltaan Se on viranomaisten tehtävä."

Naapureiden mukaan tutun tytön kuolema on ollut traumaattinen sekä lapsille että aikuisille. "Kukaan ei toivo tällaista murhenäytelmää etenkään pihassamme, jossa ihmiset välittävät aidosti toisistaan."

Kahdeksanvuotias tyttö oli otettu kaksi vuotta sitten huostaan äidiltään ja huoltajuus oli annettu isälle. HS kertoi viime viikolla, että isällä asuessaan tytöstä oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Niitä oli tullut muun muassa naapureilta, koulusta ja tytön äidiltä.

Isä ja naisystävä olivat pahoinpidelleet lasta erityisen julmalla tavalla useita kymmeniä kertoja. Viimeinen teko johti tytön tukehtumiseen ja kuolemaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

23.5.2013