Syyspäivän lämpöennätys rikkoutui Kemiössä

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat

Syyskuun viimeinen päivän lämpöennätys rikkoutui Varsinais-Suomessa, Kemiössä jo puoliltapäivin. Vuodesta 1961 pidetyn tilaston kärkilämpötila on nyt 19,9. Entistä ennätystä piti hallussaan Lahden Laune 19,3 asteella vuodelta 2000.

Syyskuun viimeisen päivän ennätys nousee mitä todennäköisemmin yli 20 asteen, sillä lämpötilojen odotetaan olevan korkeimmillaan iltapäivällä, mikäli aurinko pääsee paistamaan vapaasti. 

"Lämpötila voi nousta Lounais-Suomessa, etelärannikolla ja Kaakkois-Suomessa 20 asteeseen perjantaina iltapäivällä", kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen torstaina iltapäivällä.

Tänä aamuna näytti yhä siltä, että 20 asteen raja rikkoutuu etelässä. Lämpimintä on etelärannikon tuntumassa, jossa paistaa aurinko.

Sää pysyy aurinkoisena ja selkeänä lauantaina, mutta pohjoisesta saapuva kylmä iltavirtaus laskee lämpötilan noin 15 asteeseen.

Sunnuntaina sää on lauantaita pilvisempi ja viileämpi koko maassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori