Tähdenlennot singahtelivat yötaivaalla

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Janne Hirvonen
Tähdenlennot ja revontulet näkyivät Porkkalanniemessä lauantai-iltana. Kuva on lukijan ottama.
Tähdenlennot ja revontulet näkyivät Porkkalanniemessä lauantai-iltana. Kuva on lukijan ottama.

Draconidien meteoriparvi aiheutti Pohjois-Euroopan taivaalle näyttävän tähdenlentojen sarjan viime yönä. Mittausten mukaan tähdenlentoja esiintyi parhaimmillaan yli 230 tunnissa.

Ursan meteorijaoston vetäjä Markku Nissinen kertoo, että Suomessa havaintoja häiritsivät pilvinen sää ja taivasta valaisseet kuu ja revontulet. "Silmillä saattoi nähdä 20–30 tähdenlentoa tunnissa huippuaikana, yhdentoista ja kahdentoista välillä illalla", Nissinen sanoo.

Nissisen mukaan parvi on paras Suomessa pitkään aikaan. Yleensä Maan säännöllisesti ohittavat meteoriparvet aiheuttavat muutamasta kymmenestä noin sataan tähdenlentoa tunnissa.

Seuraavan kerran tähtisadetta voi päästä näkemään joulukuussa, kun geminidien meteoriparvi ohittaa planeettamme 14.12. Tuolloin tähdenlentoja olisi odotettavissa noin 120 tunnissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori