Teinipoikien ilkivalta haittasi junaliikennettä Lahdessa

 |   | 
 
STT

Lahti. Teinipoikien tekemä ilkivalta haittasi junaliikennettä Lahdessa lauantai-iltana, kertoo poliisi.

Poliisi sai puoli kahdeksan aikaan illalla ilmoituksen siitä, että Hennalan seisakkeen kohdalla kasataan junaradalle puutavaraa. Poliisipartio löysi paikalta yhteensä neljä 13–15-vuotiasta poikaa, jotka ilmeisesti olivat kantaneet radalle puutavaraa ja suurehkon kiven.

Paikalle pian ajanut henkilöjuna ajoi kasan yli, jolloin osa puutavarasta jäi kiinni junan rakenteisiin. Juna joutui peruuttamaan ja poliisipartio auttamaan junan henkilökuntaa puutavaran irrottamisessa. Radalla kulkevaa muuta junaliikennettä varoitettiin ilkivaltapaikasta, ja ilmeisesti muilta vahingoilta vältyttiin.

Poikanelikko vietiin koteihinsa ja heidän vanhemmilleen ilmoitettiin asiasta. Poliisi tutkii asiaa liikennetuhotyön yrityksenä, josta on säädetty neljän vuoden maksimirangaistus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta