Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Tiedon avoimuutta vaativat liikkeet kokoontuvat Helsinkiin
Helsingissä järjestetään syyskuun puolivälissä viikon mittainen festivaali, johon kokoontuu noin 500 maailman avoin-liikkeiden edustajaa.
Avoin-liikkeillä tarkoitetaan tiedon, päätöksenteon ja tutkimuksen suurempaa avoimuutta vaativia liikkeitä.
Avoin tieto tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Helsingin kaupunki on julkaissut joukkoliikenteen aikataulut avoimesti. Aikatauluista on rakennettu kännykkäsovelluksia, jotka kertovat nopeimman reitin paikasta toiseen.
Brittiläisen Open Knowledge foundationin kutsusta Helsinkiin kokoontuu yhteensä 13 erilaista avoin-liikettä.
Esimerkiksi Avoin sauna -hankkeessa yritysten toivotaan kutsuvan festivaalin ulkomaisia osallistujia omiin edustussaunoihinsa ja uudistamaan näin suomalaista saunadiplomatiaa.
Festivaalin tähtivieras ruotsalainen Hans Rosling. Hän on tilastojen visualisointia kehittänyt tilastotieteilijä, joka on valittu Time-lehden maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön listalle. Rosling tunnetaan erityisesti Youtubessa julkaistusta esitelmästään, joka on katsottu miljoonia kertoja.
Helsingin Sanomat on tapahtuman pääsponsori yhdessä IBM:n ja Sitran kanssa.
Festivaalin nettisivut osoitteessa okfestival.org
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa

- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Blogi: Marimekon uusi mies
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Tutkimus: Stressi tekee naisista vähemmän viehättäviä
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
- Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta
- Gabriella-risteilijän huolto venähti, tuhannet matkat peruttiin yllättäen
- Evira varoittaa verkossa myytävistä untuvikoista
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suklaako syntinen?
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
Teemat
Sitruunavoissa paistetut muikut ja muut mainiot kalaruuat
Suosituimmat uutiset
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti