Tietoturva-asiantuntija: Facebookin selitys viesteistä uskottava

 |   |   | 
 
STT
Timeline-aikajanaominaisuus siirtyy käyttöön kaikille Facebook-käyttäjille ensi perjantaina.
Timeline-aikajanaominaisuus siirtyy käyttöön kaikille Facebook-käyttäjille ensi perjantaina.

Epäilyä yhteisöpalvelu Facebookin yksityisviestien vuotamisesta ei ole voitu osoittaa todeksi. Facebookista vahvistettiin tiistaina, että heille raportoiduissa tapauksissa viestit ovat osoittautuneet vanhoiksi seinäkirjoituksiksi, jotka käyttäjät ovat unohtaneet.

Viestintäviraston tietoturvayksikössä selitys kuulostaa uskottavalta.

"Tällaista arvelin jo alun perin. On kuitenkin vaikea sanoa, ovatko jo jossain aikaisemmassa Facebookin muutoksessa viestit siirtyneet väärään laatikkoon", sanoo tietoturva-asiantuntija Ari-Matti Husa.

Jos joku vielä epäilee viestiensä vuotaneen, kehotetaan siitä ilmoittamaan Facebookissa ja liittämään linkki tapaukseen.

"Luotettavuus on tärkeää Facebookille", sanoo Facebookin viestinnästä Suomessa ja Ruotsissa vastaava Jan Fredriksson.

Hän arvelee, että kohun taustalla voi olla Facebookin käytön muuttuminen.

"Nykyään ihmisillä on enemmän kavereita ja samaan aikaan ollaan ehkä tarkempia siitä, mitä toisen seinälle kirjoitetaan."

Kohu viesteistä nousi, kun Facebookin käyttäjille tuli mahdolliseksi ottaa käyttöön Timeline- eli aikajanauudistus, joka näyttää profiilissa käyttäjän koko Facebook-historian.

Facebookin mukaan uudistusta ei ole vielä pakko ottaa käyttöön. Timeline siirtyy lopulta kaikille käyttäjille.

Jos siirtyy aikajanaan, ei vanhaan profiiliin voi palata. Siirtymisen jälkeen on seitsemän päivää aikaa muokata, mitä aikajanassa näkyy, jo ennen kuin aikajana tulee näkyviin muille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori