Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Tiura: Turkistarhojen lopetus vain siirtäisi elinkeinon toisaalle
Turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtajaksi siirtyvä Marja Tiura pitää turkistilojen lopettamiseen tähtäävä kansalaisaloitetta hyvänä avauksena demokraattiselle kansalaiskeskustelulle. Tiura aloittaa toiminnanjohtajana virallisesti huhtikuun alussa.
"Tämä keskustelu on tervetullutta ja huomattavasti parempi asia kuin vuosien takaiset laittomat tarhaiskut."
Lähes 70 000 ihmisen allekirjoituksella varustettu kansalaisaloite jätettiin eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle (sd) tiistaina.
"On muistettava, että 70 000 allekirjoitusta vastaa noin 1,5 prosenttia äänioikeutetuista suomalaisista", toiminnanjohtaja Tiura sanoo.
Hän sanoo, että turkistarhojen mahdollinen lopettaminen hyvin todennäköisesti vain siirtäisi elinkeinon toisaalle.
"Kun Hollannissa lopetettiin turkistarhoja, ne siirtyivät Puolaan, Unkariin ja Slovakiaan. Hollannissa tilat olivat kuitenkin erittäin hyvässä kunnossa", hän sanoo
"Tärkeintä olisi juuri se, että eläinten hyvinvointia voidaan seurata valvotuissa olosuhteissa. Eläinten hyvinvointi on alalle elinehto ja tärkeä asia", Tiura sanoo.
Tiura ei halua arvioida, miten eduskunta tulee lakialoitteeseen suhtautumaan.
"Luotan siihen, että päättäjät tekevät eduskunnassa päätöksensä oikeiden faktojen perusteella. Olemme sanoneet, että tarjoamme kaiken tarvittavan tiedon. Ovet ovat auki ja tilat ovat toivottaneet vieraita tervetulleiksi tutustumaan toimintaan", hän sanoo
Turkistarhauksen eettisiin kysymyksiin toiminnanjohtaja vastaa luettelemalla suomalaisilla turkistiloilla tehtyjä parannuksia.
"Uuden asetuksen myötä tiloille hankittiin entistä suuremmat häkit. Tämä maksoi yhteensä 70 miljoonaa euroa", hän sanoo
Lisäksi turkistarhaajien liitto on palkannut lisää eläinlääkäreitä ja tilojen oloja valvovia auditoijia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista

- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa

- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen

- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta

- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset

- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyneet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Lagerblad-yhtiön lihapullat vedetään myynnistä
- Naiset ajavat aiempaa useammin humalassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Suosituimmat uutiset
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti