Torniolaistytön sikainfluenssakuoleman tutkinta on loppusuoralla
STTKemi. Poliisitutkinta torniolaistytön sikainfluenssakuolemasta on loppusuoralla. Tutkinnanjohtaja Hannu Turunen kertoo, että asia siirtyy syyteharkintaan tämän vuoden puolella.
Perusterve kahdeksanvuotias tyttö kuoli tautiin kotonaan kaksi vuotta sitten. Tyttöä käytettiin kuolinpäivän aamuna terveyskeskuksessa, jossa hoitohenkilökunta arvioi hänen pärjäävän kotihoidossa. Lisäksi vanhemmat olivat yhteydessä keskussairaalaan.
Poliisi on tutkinut hoitohenkilökunnan syy-yhteyttä tytön kuolemaan. Epäiltynä on neljä ihmistä Tornion terveyskeskuksesta ja Länsi-Pohjan keskussairaalasta.
Turunen kertoo, että tapausta tutkitaan yhden ihmisen osalta tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena ja kuolemantuottamuksena. Kolmea muuta epäillään kuolemantuottamuksesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Victoria synnytti nopeasti
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Kauppalehti: Valtiovarainministeriö salasi Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Rutiköyhä Kreikka saa kalliin oopperatalon
- Räsänen: Aikainen valomerkki hyödyttäisi myös ravintoloita
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Laura Lepistö palasi vaitonaisena Pohjois-Koreasta
- Amerikkalaisäidille syyte lapsen pakottamisesta kävelemään
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- IS: Laura Lepistö joutui luopumaan kännykästään Pohjois-Koreassa
- Mies virui lumen peittämässä autossa kaksi kuukautta Ruotsissa
- Satoja kolareita pääkaupunkiseudulla – liikenteen pahin kaaos helpotti illalla
- Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: Lemmikeistä luovuttava
- Hyytävän kylmä sää jatkuu – 40 asteen pakkasraja saattaa rikkoutua
- Kunnat yhdistetään yli maakuntarajojen – katso kartta
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Wallin: Perussuomalaisilta on karannut mopo lopullisesti käsistä
Uutiset
- Taleban kehottaa kostoiskuihin Koraanin polttamisten vuoksi
- sanottua: Synnytyslääkäri: En ole poistunut Ruotsista vuodenvaihteen jälkeen
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- Urheilulehti: Laura Lepistö luopui keimailevasta esityksestä Pohjois-Koreassa
- Bagdadissa kuoli useita kymmeniä pommi-iskuissa
- Ruotsin suurlähetystössä voi kirjoittaa onnittelukirjaan
- Ministerin eronnut avustaja Demarissa: Lisää oikeuksia transsukupuolisille
- Kauppalehti: Valtiovarainministeriö salasi Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja Pohjois-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Suomalaisten lisäainetietoisuus hämmentää
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Auto törmäsi junaan ja paiskautui ratapenkalle Pyhäjärvellä
- Ajokeli huononee yön aikana
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Oikaisuja: Maailman vanhin eläin oli ehkä sienieläin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Yhä nuoremmat hakevat apua kirkon perheneuvonnasta
- Piiritystilanne Keuruulla päättyi, useita otettiin kiinni
- Jasper Pääkkösen syyte arpajaisrikoksesta hylättiin
- Vaasan seudulla iso huumeratsia asuntoihin
- Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Etelä-Saimaa: Pikkutytön hyväksikäytöstä vankeutta kummisedälle
- Savolaismies sai ehdottoman tuomion seksuaalirikoksesta
- Repoveden kansallispuisto on Vuoden retkikohde
- Veljeksiä ja iäkästä äitiä epäillään tuhansien Subutex-tablettien tuonnista
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Kahta miestä pidettiin panttivankeina asunnossa Pyhäjärvellä
- Savon Sanomat: Joka viides kuolonkolari johtuu väsymyksestä
- Lännestä leviää lisää lumi- ja räntäsadetta Suomeen
- Ainakin kolme loukkaantui katoilta pudonneen lumen takia Helsingissä
- Jäälohkare putosi tytön päähän Kajaanissa
- Irmari Rantamala on Algot Untolan kirjailijanimi
- Kiinan sotilasmenojen absoluuttinen summa oli 91,5 miljardia dollaria
- Poikavauvan ympärileikkauksesta vaaditaan ehdollista vankeutta



