Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Tuhannet suomalaislapset ampuvat

 |   | 
 
Outi Pyhäranta / HS
Okke Kuipers ja Leo-koira harrastavat pienriistan metsästystä.
Okke Kuipers ja Leo-koira harrastavat pienriistan metsästystä.

Noin 16 000 suomalaista lasta ja nuorta harrastaa metsästämistä tai ampumista.

Loppukesästä lapsille tapahtuneet onnettomuudet herättivät huolta siitä, että lapset saavat aseita käsiinsä liian helposti. Suomessa on kuitenkin tuhansittain alaikäisiä, joille aseen käsitteleminen on osa arkea.

Alle 18-vuotiaita metsästäjiä on noin 12 500 eli nelisen prosenttia kaikista metsästäjistä. Tarkkuusammuntaa harrastaa kolmisen tuhatta alaikäistä.

Suomen riistakeskuksen viestintäpäällikön Klaus Ekmanin mukaan teini-ikäiset metsästäjänalut oppivat erätaidot paremmin kuin keski-ikäisenä jahtiharrastuksen aloittavat.

Okke Kuipers, 14, kertoo innostuneensa metsästyksestä katseltuaan isänsä tekemiä videoita metsästysreissuilta. "Ensimmäisen kerran ammuin 11-vuotiaana savikiekkopatruunoilla. Kyllä se vähän potkaisi."

Suomessa alle 18-vuotias ei voi saada lupaa omaan aseeseen, mutta alaikäinen saa metsästää vanhempansa tai huoltajansa omistamalla aseella, luvanhaltijan välittömässä valvonnassa.

15 vuotta täyttänyt voi saada aseeseen niin sanotun rinnakkaisluvan. Se tarkoittaa sitä, että hän voi käyttää esimerkiksi vanhempansa omistamaa asetta.

Lue lisää ammuntaa harrastavista lapsista sunnuntain Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

21.5.2013