Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Tuore lakiluonnos vaatii tiukkoja rajoja alkoholin mainonnalle
Helsingin SanomatSosiaali- ja terveysministeriön tuore lakiluonnos kieltäisi mietojen alkoholijuomien ulkomaininnan ja muun yleisissä tiloissa näkyvän mainonnan kokonaan.
Se tarkoittaisi alkoholimainonnan katoamista muun muassa bussipysäkkien mainostelineistä, urheilukentiltä ja urheilijoiden pelipaidoista.
Lakiluonnos kieltäisi myös alkoholin mielikuvamainonnan. Esityksen mukaan mainonnassa saisi esittää vain tuotetietoja, kuten juoman hinnan ja kuvan. Mukana ei voisi olla esimerkiksi kuvaa juhlivista ihmisistä, eli ei mitään sellaista, mikä voisi herättää positiivisia mielikuvia alkoholia kohtaan.
Televisiossa alkoholia saisi mainostaa vasta kello 23:n jälkeen nykyisen kello 21:n sijaan. Kielto koskisi myös radiota.
Virkamiestyönä tehty lakiluonnos on herättänyt vastustusta kokoomuksessa. Puolueen mukaan viime kesän hallitusneuvotteluissa ei sovittu mistään tällaisesta. Hallitusohjelmaan kirjattiin, että alkoholimainontaa rajoitetaan kieltämällä lapsiin ja nuoriin kohdistuvat keinot.
"En nyt pitäisi tätä kovana esityksenä. Tähän on otettu kaikki ne elementit, joista on puhuttu, jos tarkoitus on suojata lapsia ja nuoria", sanoo johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Urheiluseuroja juomateollisuus voisi edelleen vapaasti sponsoroida, mutta sen vastineeksi alkoholituotteet eivät saisi näkyvyyttä.
"Jos laki toteutuisi, sponsorointi loppuisi", sanoo Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
"Se on iso juttu", luonnehtii Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola seurauksia esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueelle.
Monella jääkiekon SM-liigalla on paidassaan olutmainos. Esimerkiksi Helsingin IFK mainostaa paidassaan Sinebrychoffin Koff-merkkiä. Seura kilpailee pelaajista pitkälti panimoteollisuuden rahoilla.
"Suurin osa rahoista menee siihen, että joukkue pysyy kilpailukykyisenä, kun pelaajat liikkuvat rajojen yli", sanoo IFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen.
Lisää aiheesta perjantain Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Kolumni: Kankea kaupunkisuunnittelu hassaa verorahoja
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Mopoilijat loukkaantuivat kolarissa Lahden keskustassa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Mopoilijat loukkaantuivat kolarissa Lahden keskustassa
- KHO:n löytämä lain aukko aiotaan tukkia
- Fakta: Joka toinen ei saa turvapaikkaa
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
Suosituimmat uutiset
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa






