Tutkimus: Elinkautisvankien vaarallisuus vaihtelee paljon

 |   | 
 
STT

Elinkautisvankien vaarallisuus ja heidän riskinsä rikosten uusimiseen vaihtelee tuntuvasti. Murhamiesten ja -naisten vaarallisuutta on arvioitu oikeuspsykiatrisissa tutkimuksissa viime syksystä lähtien.

Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan elinkautisvankien joukossa on väkeä, jotka aidosti kypsyvät vankeusaikana ja joilla on vapautuessaan realistiset tulevaisuudensuunnitelmat.

Tutkittujen elinkautisvankien lukumäärä on vielä niin alhainen, ettei sen perusteella voi tehdä yleistyksiä heidän vaarallisuudestaan.

Lauerman mukaan on kuitenkin nähtävissä, että elinkautisvangit poikkeavat niin sanotuista koko tuomiotaan suorittavista, joille vaarallisuusarvioita on tehty jo pitemmän aikaa. Koko tuomionsa suorittavien uusintarikollisten joukko on niin pieni ja valikoitunut, että lähes kaikki todetaan arvioinnissa vaarallisiksi.

Vain hyvin pieni osa henkirikoksen tehneistä syyllistyy siihen uudestaan. Elinkautisvankien vapauttamisen riskit nousivat kuitenkin kiivaaseen keskusteluun, kun ehdonalaisessa ollut elinkautisvanki ampui toissa vuonna kolme miestä hampurilaisravintolan autokaistalla Porvoossa.

Vaarallisuusarvioissa otetaan huomioon vangin menneisyys, nykyinen käytös ja tulevaisuuden suunnitelmat. Eniten väkivaltariskiin vaikuttaa menneisyys, eli esimerkiksi päihteiden käyttö sekä se, kuinka nuorena rötöstely on aloitettu.

Nykyisellä käytöksellä ei ole Lauerman mukaan niin suurta painoarvoa kuin ennen kuviteltiin. Mielisairas tai vihamielinen vanki voi vastustaa apua kiivaasti, mutta sairauden voi hoitaa ja asennekin muuttua.

Sen sijaan on paljon merkitystä sillä, millaisena vanki näkee tulevaisuutensa. Epärealistiset suunnitelmat ja vähäinen sosiaalinen tuki lisäävät vaaraa, että hän päätyy pian takaisin kiven sisään.

Pitkän rikosuran lopettaminen on työläs ja aikaa vievä prosessi, johon ei ole oikoteitä.

"Esimerkiksi pelkkä uskoon tulo ei vaikuta vangin vaarallisuuteen. Sen sijaan uusi rooli, uusi seura ja pyrkimykset vaikuttavat, jos elää tarpeeksi pitkään uudella tavalla", Lauerma sanoo.

Kaidalla tiellä pysymistä helpottaa, jos vanki voi valmistautua vapaaseen elämään jo vankeusaikana. Tavoitteena on, ettei vankeja pidettäisi suljetummassa laitoksessa kuin on pakollista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori