Tutkimus: Poliisien työkyky heikkenee muita nopeammin

 |   |   | 
 
STT
Markus Jokela / HS
Poliisipartio haki juopuneen miehen Sörnäisten metroasemalta helmikuun alussa.
Poliisipartio haki juopuneen miehen Sörnäisten metroasemalta helmikuun alussa.

Poliisit arvioivat työkykynsä heikkenevän iän myötä muuta työväestöä nopeammin. Silti poliisit kokevat jaksavansa työssään kohtuullisen hyvin aina uransa loppupuolelle saakka, selviää Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksesta.

Poliisin arvio työkyvystään parantui selvästi vuosien 2002–2010 välillä. Erityisesti 20–24-vuotiaat poliisit kokivat työkykynsä vähintään yhtä hyväksi verrattuna muihin työssäkäyviin. Nuoret naispoliisit arvioivat jaksamisensa vielä paremmaksi kuin miehet.

"Iän myötä poliisimiehistö koki työkykynsä jonkin verran heikkenevän. Uran loppupuolella oltiin arvioissa jo jäljessä muuta väestöä", kertoo raportin tekijä, erikoissuunnittelija Matti Vuorensyrjä  Poliisiammattikorkeakoulusta.

Kaiken kaikkiaan  kehityssuunta on kuitenkin Vuorensyrjän mukaan ollut myönteinen. Hän uskoo, että työkyvyn paranemisen taustalla ovat ainakin elämäntavan muutokset.

"Esimerkiksi ruokailu ja liikuntatottumukset ovat muuttuneet 1960-luvulta dramaattisesti, muun väestön tapaan."

Itä-Uudenmaan poliisien parissa tehty selvitys on osoittanut, että poliisit kunnostautuvat liikunnassa vieläpä muuta väestöä paremmin.

Poliisin jaksaminen  on muutoin parantunut, mutta joukossa on yksi poikkeus. Alipäällystön eli ylikonstaapeleiden jaksaminen heikkeni tutkimusajankohdan lopulla.
Syyksi alipäällystön tilanteelle Vuorensyrjä arvioi poliisin hallintorakenteen uudistuksen, jossa poliisilaitosten määrä tippui 90:stä 24:ään. Uudistus astui voimaan vuonna 2009.

"Se toi mukanaan paljon uusia asioita henkilöstön tehtäviin ja saattoi aiheuttaa myös töiden kasautumista. Nämä seikat saattoivat vaikuttaa jaksamiseen.
Tutkimuksen pääaineisto on vuodelta 2010, jolloin kyselyyn vastasi yli 5 500 poliisia.

Poliisiammattikorkeakoulu teki tutkimuksen poliisien eroamisikää pohtineen työryhmän toimeksiannosta. Tutkimus perustuu henkilöstöbarometrin kyselyaineistoon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori