Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Sähköt saatu pääosin korjattua yön myräkän jäljiltä
STT–HSOulu. Valtaosa sähkövioista on saatu korjattua yön myrskyn jäljiltä. Vaasan seudulla oli pahimmillaan sähköttä noin 8 000 taloutta.
llmatieteen laitoksen mukaan myrsky on laantunut matkalla pohjoiseen. Lapissa tuulee tällä hetkellä navakasti, mutta myrskystä ei voi enää puhua, Ilmatieteen laitokselta kerrottiin.
Kovimmat tuulet mitattiin yön aikana Pietarsaaressa Pohjanmaalla. Vielä epävirallisten tietojen mukaan Pietarsaaressa mitattiin tuulen nopeudeksi puuskissa jopa 32,6 metriä sekunnissa. Pietarsaaressa mitattiin niin ikään yön kovin keskituuli, 25,7 metriä sekunnissa.
Myös sisämaassa tuuli oli navakkaa. Esimerkiksi Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Kainuussa sähköt olivat poikki sadoilta talouksilta.
Sadetta saatiin maanantai-iltana sekä maan pohjois- että itäosissa.
Merenpinta on käynyt useilla paikkakunnilla ainakin 100 senttiä yli normaalin tason: Raahessa 110 senttiä, Kemissä 100 ja Pietarsaaressakin hieman yli 100 senttiä. Merenpinta oli Vaasassa iltakymmeneltä noin 70 senttiä yli normaalin tason.
Matkaa on vielä pitkälti ennätyskorkeuksiin, jotka saavutettiin tammikuussa vuonna 1984. Silloin merivesi kohosi Vaasassa 144 senttiä yli normaalin eli teoreettisen keskivesitason.
Ilmatieteen laitos antoi varoituksen meriveden korkeudesta Perämerelle ja Merenkurkkuun. Veden ennustettiin nousevan erittäin korkealle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa

- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Fakta: Voimankäyttövälineiden käytöstä tehdään aina selvitys
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Fakta: Harhojen aiheuttaja
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Myrkytystietokeskukseen kolme uutta hulluruohotapausta
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
Teemat
Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
Suosituimmat uutiset
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti