Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Tytön päälle ajanut rattijuoppo tuomittiin yli neljän vuoden vankeuteen

 |   |   | 
 

Helsingin käräjäoikeus on langettanut tuomion tapauksessa, jossa helsinkiläismies ajoi humalassa 11-vuotiaan tytön yli. Tyttö sai surmansa onnettomuudessa. Jani Petri Juhani Päivinen, 25, tuomittiin neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Mies tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.

25-vuotiaalla miehellä oli tilillään kuusi aikaisempaa rattijuopumusta. Syytetty myönsi teot oikeudessa. Hän oli juonut runsaasti alkoholia koko päivän mittaan ennen illalla tapahtunutta yliajoa.

Mies pakeni tapahtumapaikalta kotiinsa, josta käveli myöhemmin työpaikalleen onnettomuuspaikan kautta. Mies ei löytänyt tyttöä, joka oli sinkoutunut ojaan.
Poliisi otti miehen kiinni tämän työpaikalta. Syyttäjän mielestä miehen aikaisempi rattijuopumustausta osoitti erityistä tekoon liittyvää piittaamattomuutta.

Kiinnijäämisensä jälkeen miehen verestä mitattiin alkoholia vajaat kaksi promillea. Hän ajoi oikeudessa todistaneen onnettomuustutkijan mukaan ylinopeutta 50 kilometriä tunnissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013