Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Upseerien jatko-opintojärjestelmä uudistuu
STTUpseerien jatko-opintojärjestelmä uudistuu Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Kadettikoulusta valmistuneet voivat tulevaisuudessa hakea jatko-opintoihin kaksivuotiselle yleisesikuntaupseerikurssille erillisten pääsykokeiden kautta. Kurssin läpäisseet voivat edetä aikanaan kenraalin uralle.
Nykyään yksivuotiselle jatkokurssille valitaan parhaiten soveltuvat ja halukkaat opiskelijat yksivuotisen esiupseerikurssin käyneistä opiskelijoista. Tulevaisuudessa esiupseerikurssista tulee noin puolivuotinen täydennyskoulutus.
Äskettäin esiupseerikurssilta valmistuivat Suomen ensimmäiset naiset, joista toinen jatkaa opiskeluaan kenraalin uran mahdollistavilla opinnoilla. Teoriassa ensimmäinen naiskenraali voitaisiin Suomessa nähdä noin parinkymmenen vuoden päästä.
"Kaikki alkoi vuodesta 1995, jolloin avattiin asevelvollisuus naisille. Vuodet ovat johtaneet nyt tähän, että ensimmäiset ovat valmistuneet esiupseerikurssilta. Tästä eteenpäin ilmeisesti joka vuosi tulee naisia mahdollisesti molemmille kurssille", kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun jatkotutkinto-osaston johtaja, eversti Hannu Liimatta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon

- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä

- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun

- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina

- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Ay-pomo Jimmy Hoffan murhatutkimus käynnistyi uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- São Paulossa järjestetään tänään kuudes mielenosoitus
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Baanan ampumisesta ei aloiteta esitutkintaa
- Katainen ja Ansip puivat kaasuterminaalikiistaa Tallinnassa
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Niemiselle tappio avauskierroksella
- Yhdysvallat aloittaa rauhanneuvottelut talebanien kanssa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Suomalaiset kuluttavat kesärahansa elämyksiin
- Kuluttajakeskus varoittaa laihdutusrohtojen mainoksista Facebookissa
- Työryhmä: Kansalaiskortti vahvistaisi demokratiaa
- Lottoarvonnat siirtyvät MTV3:lle
- Kaksi apteekkaria todisti oikeudessa epo-ostoista
- Linja-autoliitto: Bussijärjestelmän uudistus johtamassa kaaokseen
- Linja-autoyhtiöt vievät Onnibusin KHO:een
- Suomessa tehtiin puoli miljoonaa rikosta viime vuonna
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Maahanmuuttajat työllistyvät yrittäjinä
- Suomi ja Puola selvittämään yhdessä Gdanskin päästöä
- Poliisi: Miestä ammuttiin ilmapistoolilla Ylöjärvellä
- Valepoliisit huijasivat turisteja Oulussa
- Ylöjärveläistä opettajaa syytetään 23 lapsen hyväksikäytöstä
Suosituimmat uutiset
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Kaikki kiva on kielletty
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä