Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Uusia muuntohuumeita paljastuu viikoittain

Nuoret käyttäjät haluavat kokeilla mahdollisimman montaa eri ainetta.

 |   | 
 
Tulli
Tulli takavarikoi alkuvuonna 2010 ison erän muuntohuume MDPV:tä. Vaikuksiltaan amfetamiinia muistuttava aine oli ensimmäinen muuntohuume, joka luokiteltiin Suomessa huumausaineeksi.
Tulli takavarikoi alkuvuonna 2010 ison erän muuntohuume MDPV:tä. Vaikuksiltaan amfetamiinia muistuttava aine oli ensimmäinen muuntohuume, joka luokiteltiin Suomessa huumausaineeksi.

Tullilaboratorion jaostopäällikkö Marjanne Kyber lomaili kuukauden, jonka aikana oli löytynyt jo kolme uutta ainetta.

"Uusia muuntohuumeita ilmenee kovaan tahtiin, vähän alle yksi viikossa", Kyber sanoo.

Viime vuonna tullilaboratorio tunnisti 43 uutta muuntohuumetta. Löydöksien määrä on kasvanut huimasti verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin niitä vahvistettiin 25.

"Määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Postitulliin saapuu erilaisia vaaleita jauheita kilokaupalla", sanoo myös tulliylitarkastaja Mika Ylitolva.

Tänä vuonna lentotullin haaviin on jäänyt jo 40 kilogrammaa muuntohuumejauhetta, kun 2011 koko vuonna sitä tuli reilut 50 kiloa. Edellisenä vuonna määrä oli siitä vain neljänneksen, 12 kiloa.

Muuntohuumeilla tarkoitetaan yhdisteitä, joita ei ole vielä luokiteltu huumausaineiksi, mutta joilla on samanlaisia vaikutuksia kuin perinteisillä huumeilla.

Jaostopäällikkö Kyberiä huolestuttaa uusi trendi nuorten käyttäytymisessä.

"Ennen perinteinen huumeidenkäyttäjä käytti yhtä ainetta, johon oli tyytyväinen. Nyt nuoret haluavat itselleen niin sanotun rekisterin siitä, kuinka montaa erilaista ainetta on uskaltanut kokeilla. Sillä kehuskellaan kavereille."

Kyber on huolestunut myös vallitsevasta "seoskäytöstä", eli käytetään useita muuntohuumeita samanaikaisesti.

Erityisen vaarallisiksi muuntohuumeet tekee se, että ne ovat uusia yhdistelmiä, joiden vaikutukset ovat käyttäjälleen täysi yllätys. Myöskään lääkärit eivät tunne ainesosia, jolloin myrkytystapausten hoito voi olla hyvin vaikeaa.

Suurin osa muuntohuumeista tilataan internetistä, lähinnä EU-maista: Hollannista, Saksasta ja Britanniasta. Tilattujen huumeiden valmistusmaa on usein Kiina.

Muuntohuumeiden käyttäjistä pääosa on 18–30-vuotiaita. Aineita tilataan usein juuri bilekäyttöön, koska vaikutukset muuntohuumeissa ovat samankaltaisia kuin amfetamiinissa ja ekstaasissa, kertoo tulliylitarkastaja Ylitolva.

Ylitolvan mukaan muuntohuumeiden kysyntää lisää se, että niistä ei rangaista samoin kuin jo luokitelluista huumeista. Toinen suosion kasvua selittävä tekijä voi olla niiden edullisuus.

Katukaupassa amfetamiini maksaa pääkaupunkiseudulla noin 25 euroa grammalta ja ekstaasi 20 euroa kappaleelta. Muuntohuumeita saa internetistä tilaamalla gramman 5–10 eurolla.

"Muuntohuumeet tekee halutuiksi ja samalla vaarallisiksi myös niiden voimakkuus. Katukaupassa myyty amfetamiini on yleensä vain 20-prosenttista. Postitse Kiinasta tilattavat aineet ovat usein lähes sataprosenttisia."

Esimerkiksi amfetamiinin tai ekstaasin kaavaa muuttamalla saadaan tehtailtua muuntohuumeita, joita ei ole vielä luokiteltu rangaistaviksi huumausaineiksi.

Tullin haaviin jäätyään uudet aineet lähtevät laboratoriosta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan luokiteltaviksi.

Ongelma ei sillä kuitenkaan ratkea, sillä uusia yhdisteitä tulee markkinoille koko ajan. Aina kun yksi aine saadaan luokiteltua, tulee tilalle pari uutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

25.5.2013