Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Väitös: Lukiolaisilla vaikeuksia löytää netistä merkityksellistä tietoa

 |   | 
 
Mikko Stig / Lehtikuva
Nuorilla on tutkimuksen mukaan ongelmia esimerkiksi internetin hakukyselyiden muotoilussa sekä hakukoneiden toiminnan ymmärtämisessä.
Nuorilla on tutkimuksen mukaan ongelmia esimerkiksi internetin hakukyselyiden muotoilussa sekä hakukoneiden toiminnan ymmärtämisessä.

Nettisukupolvellakin on puutteita tiedonhakutaidoissa, vaikka verkottuminen netissä sujuu. Internetlukemista väitöstään varten tutkinut Carita Kiili havaitsi, että osalla lukiolaisista on suuria vaikeuksia löytää merkityksellistä tietoa netistä.

Hakukyselyiden muotoilu, hakukoneiden toiminnan ymmärtäminen, hakutulosten analysointi, tiedonhaun suunnittelu ja sääntely, Kiili luettelee pulmia, jotka näyttävät kasautuvan tietyille opiskelijoille.

"Pahimmillaan lähes puolet opiskeluajasta kului tiedonhakuun, jolloin aiheeseen paneutuminen jäi vähemmälle", Kiili kertoo.

Taitavat lukijat osasivat esimerkiksi säilyttää aiemmin löytämänsä hyvän lähteen, kun huonommat hakivat niitä yhä uudelleen ja jäivät kiertämään kehää tai päätyivät umpikujaan.

Lukiolaisten välillä oli suuria eroja myös nettilähteiden hyödyllisyyden ja luotettavuuden arvioinnissa.

Tietojen hakua internetistä pitäisi koulussa opetella mieluummin yhdessä eli vaikka pareittain kuin yksin, Kiili neuvoo.

Yhdessä lukeminen tukee Kiilin mukaan syvällistä sisältöjen tarkastelua, kun taas yksin työskentelevä saattaa tyytyä pinnalliseen ja kritiikittömään tietojen kopioimiseen netistä.

Kahdessa opetuskokeilussa lukiolaiset pantiin laatimaan kirjoitelmat, joiden aiheina olivat "uni ihmisen voimavarana" ja "pitäisikö internetsensuuria tiukentaa". Aineisto etsittiin netistä.

Kokeiluihin äidinkielen opetuksen yhteydessä osallistui yhteensä satakunta opiskelijaa kahdesta lukiosta.

Etenkin sensuuriaihe houkutti pareittain työskennelleet keskustelemaan ja arvioimaan lähteitä.

Tehtävänanto onkin Kiilin mielestä tärkeä. Kiistanalainen aihe panee pohtimaan erilaisia näkökulmia ja perusteluja enemmän kuin neutraali aihe.

"Kaikki eivät kuitenkaan pystyneet hyödyntämään yhteisöllistä lukemista, minkä takia sitä pitäisi erikseen opetella", Kiili sanoo.

Kiilin kasvatustieteiden väitöskirja internetlukemisesta yksilöllisenä ja yhteisöllisenä toimintana tarkastetaan 25. elokuuta Jyväskylän yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

19.6.2013