VR:n kaukoliikenne jatkuu nykyisessä laajuudessa
Liikenneministeriö ja VR-Yhtymä ovat sopineet henkilöjunaliikenteen laajuudesta ja tarjonnasta seuraavan neljän vuoden ajaksi eli vuoden 2015 loppuun.
Liikenneministeriön mukaan kaukoliikenteen sopimuksella taataan nykyisen tasoinen liikennetarjonta.
Myös lähiliikenteen palvelu väleillä Helsinki–Mäntsälä–Lahti, Kirkkonummi–Karjaa ja Kerava–Riihimäki pysyy ennallaan.
"Sopimus parantaa esteettömän liikkumisen edellytyksiä muun muassa Kuopiosta Kajaaniin kautta Ouluun ja takaisin kulkevilla yhteyksillä", liikenneministeriö kertoo tiedotteessaan.
Kajaanista kotoisin oleva liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) kertoi torstaiaamuna HS:lle olevansa tyytyväinen sopimukseen.
Liikenne- ja viestintäministeriö maksaa neljän vuoden aikana VR:lle tukea kaukoliikenteestä 135,6 miljoonaa euroa. Lähiliikenteen maksu on vastavana aikana 37,6 miljoonaa euroa.
Sopimuksiin liittyy mekanismi, jossa VR:ää palkitaan ja rangaistaan sen mukaan, miten hyvin junat pysyvät aikataulussa.
Sopimusten voimaan tulo edellyttää, että eduskunta myöntää ensi vuoden talousarviossa niihin tarvittavat rahat.
Vuonna 2010 VR-Yhtymä oli varojen puutteessa ehdottanut liikenteen supistamista esimerkiksi Seinäjoen ja Jyväskylän välillä, Kotkan ja Kouvolan välillä ja Riihimäen ja Lahden välillä.
Tämän vuoden neuvotteluissa ministeriö ja VR lähtivät molemmat neuvotteluissa siitä, että liikenne pysyy ennallaan, kertoo kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.
10.11.2011: Uutista täsmennetty junaliikenteen supistamisehdotusten osalta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Paavin hovimestari vahvistui vuotojupakan pääepäillyksi
- Nobelisti Günter Grass kritisoi Euroopan maita Kreikan heikosta kohtelusta
- Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
- Räikkönen kahdeksas, Schumacher nopein Monacon aika-ajoissa
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Espanjalainen kriisipankki Bankia vakuuttaa selviämistä
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Kymmeniä sodan uhreja haudattiin Bosniassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Urpilainen vastustaa hallintarekisterin laajennusta
- Perun oudot eläinkuolemat jatkuvat – nyt paljastui äyriäisten joukkokuolema
- Kiina hermostui Britannialle dalai-laman tapaamisesta
- Viisukaupungissa kiinniotetut vapautettiin
- Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
- Medvedev tarttui Yhtenäisen Venäjän ruoriin Putinin jälkeen
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Heinäluoma omaisille: Koko kansakunta ajattelee teitä
- Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut poliisi yhä kriittisessä tilassa
- Krp: Hyvinkään ampujan uhrit näyttävät valikoituneen sattumanvaraisesti
- Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
- Tapon yritys Lemillä, motiivi epäselvä
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta




