Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Vapaavuori HS:lle: Ei vakuuksia Espanjalta

Sdp:n Jouni Backman varoittaa kokoomuksen Jan Vapaavuorta, että hallitusohjelmasta lipsuminen voi johtaa hallituskriisiin.

 |   | 
 
Maija Tammi HS
Kokoomuksen Jan Vapaavuori vieraili Helsingin Laajasalossa torstaina.
Kokoomuksen Jan Vapaavuori vieraili Helsingin Laajasalossa torstaina.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jan Vapaavuoren mielestä Suomen ei ole järkevää vaatia Espanjalta vakuuksia.

"En ole ihan vakuuttunut, että se on Suomen etujen mukaista", Vapaavuori sanoo.

Euromaat ovat alustavasti luvanneet Espanjan pankkien pelastamiseksi sadan miljardin euron tukipaketin. Ensimmäinen 30 miljardin erä saatetaan maksaa tarvittaessa jo heinäkuun lopussa. Suomi vaatii omalle lainaosuudelleen vakuudet, joista Jutta Urpilaisen (sd) johtaman valtiovarainministeriön virkamiehet neuvottelevat parhaillaan.

"Suomen vakuusvaatimus aiheuttaa ymmärrettävästi ärtymystä monessa euromaassa – eikä vain siksi, että se voi viivästyttää prosessia."

Vapaavuoren mukaan Suomessa on perinteisesti toimittu talous- ja ulkopolitiikassa pragmaattisesti ja tiedostettu maan pieni koko.

"Nyt pieni ja piskuinen Suomi vaatii vanhalta suurvallalta Espanjalta vakuuksia siitä, että suostumme vastaamaan kahden prosentin osuudesta heidän pankkiensa pääomittamisessa. Se voi asettua historian valossa aika outoon valoon."

Vapaavuoren mielestä vakuuksien vaatiminen Kreikalta oli ymmärrettävää, koska maa on niin heikossa kunnossa. Espanja on jättimäinen talous, ja jos se ei suoriudu veloistaan, koko maanosa on niin syvissä vaikeuksissa, että siinä eivät vakuudet auta.

Vapaavuori pelkää, että vakuusvaatimuksen ajamiseen kuluu liikaa Suomen poliittista painoarvoa. "Onko se vain niin, että koska vakuudet satuttiin kirjaamaan hallitusohjelmaan, niistä pidetään kynsin hampain kiinni miettimättä, mitä kaikkia seurausvaikutuksia sillä voi olla Suomen kansainväliselle asemalle?"

Kokoomus ja Sdp sopivat hallitusneuvotteluissa, että Suomi vaatii kaikille väliaikaisen vakausvälineen ERVV:n kautta annettaville lainoille vakuudet. Vapaavuori myöntää, että vakuusvaatimuksesta luopuminen olisi hallitukselle poliittisesti vaikeaa. "Mutta ei mahdotonta."

Vapaavuorta harmittaa, että Suomessa on keskitytty vastustamaan erilaisia kriisin ratkaisuksi esitettyjä välineitä. Talouskriisin vakavuus on unohtunut.

"Eurooppalaisten rahamarkkinoiden vakaus on vaakalaudalla, ja se heijastuu hyvin negatiivisesti Suomeen. Täällä kuitenkin keskustellaan yksittäisistä välineistä, ja mahtipontisesti julistetaan, että ei käy, ei käy. Kilpaillaan kuka on kovin kundi ja tiukin mimmi sanomaan ei."

Näistä tyrmätyistä välineistä Vapaavuori mainitsee eurobondit ja pankkien suoran pääomittamisen. "En ole eurobondien ystävä, mutta mitä pidemmälle tämä kriisi jatkuu, sitä vähemmän miellyttäviä välineitä joudumme ottamaan käyttöön."

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen pitää Vapaavuoren näkemyksiä erikoisina.

"Toisen päähallituspuolueen edustaja neuvottelee paraikaa vakuuksista, ja toinen nykäisee samaan aikaan mattoa alta. Ristiriitaiset viestit hallituksen sisältä eivät ainakaan paranna neuvotteluasetelmaa", Tiilikainen sanoo.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman toivoo hallituskumppaneiltaan, että he pitäytyisivät hallitusohjelmassa.

Backmanin mukaan vakuusvaatimusta ei kirjoitettu hallitusohjelmaan sattumanvaraisesti, vaan sen takana on eduskunnan enemmistön linjaus. Hänen mukaansa nykyistä hallitusta ei olisi syntynyt ilman kirjausta, eikä tukiratkaisuja olisi mahdollista viedä eteenpäin eduskunnassa ilman vakuuksia.

"Jos siitä ruvetaan lipsumaan, meillä on eurooppalaisen kriisin lisäksi kohta kotimainen hallituskriisi."

Kaksi kolmasosaa suomalaisista ei haluaisi Suomen ottavan nykyistä enempää taloudellisia vastuita Euroopan kriisimaiden tukemiseksi, kertoo Yle Uutisten tuore kysely. Kyselyyn osallistuneista 60 prosenttia arvelee, että ainakin yksi jäsenmaista eroaa eurosta parin seuraavan vuoden sisällä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

19.6.2013