Mauri Kunnaksen lapsuudenkodissa Vammalassa syntyy yhä maailmankuuluja satuja, vaikka Kunnas ei siellä asukaan. Nyt talossa juonitaan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen rakastettuja Tatua ja Patua.
Vastavalmistunut ulkomaalainen tienaa vähemmän kuin suomalainen
Suomalaisista korkeakouluista valmistuneet ja Suomeen töihin jääneet ulkomaalaiset ansaitsevat suomalaisia vähemmän.
Tuoreeseen kyselyyn vastanneista yli puolet tienasi ensimmäisessä työpaikassaan enintään 2 000 euroa kuukaudessa.
Nykyisessä työssä vielä kolmasosa vastanneista ansaitsi enintään 2 000 euroa. Keskipalkka jäi suomalaisen keskiarvon alapuolelle, ja Suomeen asettuneiden palkka on pienempi kuin niillä, jotka ovat muuttaneet takaisin kotimaahansa tai muualle.
Kyselyssä selvitettiin Suomessa vuosina 2009 ja 2010 korkeakoulututkinnon suorittaneiden ulkomaalaisten työllistymistä.
Mukana oli 15 korkeakoulua ja 363 vastaajaa. Vastausprosentiksi jäi 21. Eniten osanottajia oli Kiinasta, Venäjältä ja Saksasta.
Kyselyyn vastanneista lähes 70 prosenttia oli työllistynyt. Työllistymisen esteiksi koettiin useimmiten suomen tai ruotsin kielen riittämättömyys ja verkostojen puute.
Työllistymättä jääneistä suurin osa jatkoi opintojaan.
Suomeen jääneiden työllistymisaste oli lähes sama kuin kotimaahansa palanneiden eli noin 70 prosenttia, kun taas jonnekin muualle valmistumisensa jälkeen muuttaneista vain hieman yli puolet oli saanut töitä.
Kyselyyn vastanneista noin viidennes oli muuttanut takaisin kotimaahansa tai muualle. Koko tutkimusjoukosta määrän arvioidaan kuitenkin olevan suurempi, koska osoitteiden jäljittämisessä oli pulmia.
Tänne jääneet olivat työhönsä tyytyväisempiä kuin muualle lähteneet. Kaikkiaan yli puolet oli työhönsä tyytyväisiä ja arvioi sen myös vastaavan koulutustaan.
Tyytyväisimpiä työhönsä olivat Pohjois-Amerikasta ja EU-maista kotoisin olevat.
Etnistä syrjintää kokivat erityisesti Afrikasta kotoisin olevat.
EU:n ulkopuolisista maista tulleilla on puoli vuotta aikaa etsiä työtä valmistumisensa jälkeen. Sen jälkeen he joutuvat poistumaan maasta, jollei heillä ole perhesiteitä tai työ- tai jatko-opintopaikkaa.
Esimerkiksi Saksassa vastaava aika pidennettiin äsken vuodesta 18 kuukauteen, kertoo projektipäällikkö Päivi Jyry Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa Suomenkin pitäisi hyödyntää paremmin ulkomaalaisten opiskelijoitten osaamista.
Kansainväliset opiskelijat pitävät Suomea houkuttelevana paikkana opiskella, elää ja työskennellä. Lähes 90 prosenttia kyselyyn vastanneista suosittelisi Suomea opintopaikkana ystävilleen tai sukulaisilleen.
Opintojen maksuttomuus oli yksi houkutteleva tekijä.
Kaikkiaan Suomessa opiskelee nyt lähes 16 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa.
Valmistuneitten työllistymiskyselyn teetti Helsingin yliopiston koordinoima Valoa-hanke. Tekijä oli Tampereen yliopiston yksikkö.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Keskuspuistoon viriteltiin ansateippejä
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Lastenkirjailijat mieltyivät Mauri Kunnaksen taloon
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Antti Niemi ja Valtteri Filppula voittoihin NHL:n pudotuspeleissä
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- Espoo sai potilasjonot kuriin
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Suosituimmat uutiset
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset






