15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Vihannekset voivat suojata haimatulehdukselta
DuodecimPäivittäin vihanneksia syövät saattavat säästyä akuutilta haimatulehdukselta muita todennäköisemmin. Vaikutus selittyy luultavasti vihannesten sisältämillä antioksidanteilla, havainnon tehneet ruotsalaistutkijat kirjoittavat.
Vihanneksia pitää syödä vähintään 300 grammaa päivittäin, jotta haimatulehduksen riski pienenee, mikä tarkoittaa esimerkiksi 4–5 keskikokoista perunaa tai 3–4 tomaattia. Tämä todettiin verrattuna henkilöihin, joiden päiväannos jäi alle 100 grammaan.
Suojavaikutus oli suurin henkilöillä, jotka joivat päivittäin alkoholia tai olivat ylipainoisia. Tutkijat uskovat tämän johtuvan oksidatiivisesta stressistä, jota alkoholi ja liikakilot kummatkin lisäävät ja joka on yhdistetty haimatulekseen. Vihannesten antioksidantit puolestaan vähentävät oksidatiivista stressiä. Tämä mekanismi saattaa selittää laajemminkin vihanneksiin liitetyn suojavaikutuksen.
Tutkijat selvittivät myös tepsivätkö hedelmät vihannesten tavoin haimatulehdusriskiin, mutta ainakaan tässä tutkimuksessa vaikutusta ei ilmennyt. Tämä on yllättävää, sillä vihannesten tapaan myös hedelmissä on runsaasti antioksidantteja.
Mahdollisesti ero johtuu hedelmien fruktoosista, joka saattaa lisätä oksidatiivista stressiä, tutkijat arvelevat.
Ruotsalaisten tulokset julkaistiin tieteellisessä Gut-lehdessä, ja ne perustuvat 80 000 aikuisen 46–84-vuotiaan terveystietoihin, jotka kerättiin kaksitoistavuotisen seurannan aikana.
Ruokavalioitaan osallistujat arvioivat tutkimuksen alussa. Seurantavuosien aikana 320 osallistujalla todettiin akuutti haimatulehdus, joka ei liittynyt sappikivitautiin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Ylilääkäri: Potilaiden kannattaa tulevaisuudessa kilpailuttaa hoitopaikkansa
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Videokuvaa Tukholman nuorisomellakoista Video
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- 15-vuotias Juho Ruuska on yrittäjänä jo konkari
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Amerikkalainen jauhomatokeitto (worm chowder)
- Tausta: Kaikki suomalaiset syövät hyönteisiä
- Tausta: Puudutuksia ilokaasun tilalle
- Friteeratut kenttäsirkat
- Espanjan eläkeläinen iloitsee uudistuksesta
- Tästä on kyse: FAO julkisti raportin hyönteissyönnin eduista
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Suosituimmat uutiset
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- 15-vuotias Juho Ruuska on yrittäjänä jo konkari
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan





