Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Viisi loukkaantui ulosajossa, kuski puhalsi törkeät lukemat

 |   | 
 
STT

Jyväskylä. Viisi nuorta aikuista loukkaantui ulosajossa Jyväskylässä varhain lauantaina. Auton 18-vuotias kuljettaja puhalsi alkometriin 1,39 promillen lukemat.

Ulosajo sattui Ronsuntaipaleentiellä Myllyjärven kaupunginosassa puoli neljän aikaan yöllä.

Paikkakuntalaisen miehen ohjaama auto suistui tieltä, eteni alas rinnettä ja pysähtyi rinteeseen nokka ylöspäin.

Kuljettaja sekä kyydissä olleet kaksi naista ja kaksi miestä vietiin sairaalaan tarkkailuun. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Kuljettajaa epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta ja neljästä vammantuottamuksesta. Auto romuttui pahoin ulosajossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013