Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
Viisi miestä pidätetty virolaismiehen ampumisesta epäiltynä
STTItä-Helsingissä yöllä ampumisessa haavoittunut virolaismies on leikattu, eikä hänellä ole hengenvaaraa, kerrotaan Helsingin poliisista. Tutkinnanjohtaja Kalle Lehmuksen mukaan uhrin vammat ovat kuitenkin vakavia.
Poliisi kertoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, että parikymppistä miestä ammuttiin autosta ja jätettiin kadulle makaamaan.
Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä. Eri puolilta Itä-Helsinkiä aamuyöllä kiinniotetut viisi miestä ovat edelleen poliisin suojissa. Kiinniotettujen joukossa on sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Heidät on kaikki pidätetty.
Paikalta poistunut auto löydettiin pysäköitynä läheltä tapahtumapaikkaa.
Tutkinnanjohtaja Lehmus ei kerro, onko aseita löytynyt. Hän ei osaa vielä sanoa, liittyykö tapaus jengeihin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä

- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa

- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"

- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen

- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Videokooste tornadon etenemisestä ja myrskyn tuhoista Video
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
Suosituimmat uutiset
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Ylilääkäri: Angelina Jolien esimerkillä suuri merkitys naisille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti