Viranomaiset kehottavat ottamaan raivauskalustoa mukaan autoihin

 |   |   | 
 
STT

Pelastusviranomaiset kehottavat autoilijoita varautumaan poikkeukselliseen talvimyrskyyn raivauskalustolla. Esimerkiksi Varsinais-Suomen poliisi pyytää autoilijoita ottamaan mukaan moottorisahan tai muuta raivauskalustoa, koska viranomaiset eivät ehdi raivata teille kaatuneita puita.

Tiellä liikkujia kehotetaan noudattamaan suurta varovaisuutta, sillä teillä voi olla irronneita kattoja, aitoja, lipputankoja tai kaatuneita katuvaloja, kerrotaan Helsingin poliisista.
Aiemmin päivällä esimerkiksi Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Satakunnassa kehotettiin välttämään kaikkea ulkona liikkumista. Iltaa kohti tuuli on tyyntynyt siinä määrin, ettei suositukselle enää ole tarvetta.

Joulumatkaaja saa tietoa tieliikenteen häiriöistä radiosta ja Liikenneviraston nettisivujen www.liikennevirasto.fi/alk -osoitteesta. Tienkäyttäjän linja 0200 2100 ottaa ympäri vuorokauden vastaan puhelimitse tietoja teiden kunnosta ja liikenteen ongelmista. Kovat tuulet ovat kaataneet runsaasti puita sähkölinjoille ja maanteille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori