Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Wlan-trendi loppui lyhyeen keskustoissa

 |   |   | 
 
STT
Martti Kainulainen / Lehtikuva
Kaupunkien tarjoamia ilmaisia wlan-verkkoja on yhä vähemmän.
Kaupunkien tarjoamia ilmaisia wlan-verkkoja on yhä vähemmän.

Kattava langaton nettiyhteys kaupunkikeskustoissa on harvinaisuus. Kaupungit perustivat innolla ilmaisia wlan-verkkoja muutama vuosi sitten. Myöhemmin kaupungit ovat havainneet niiden laajentamisen turhaksi, sillä niin moni kantaa nettiyhteydellä varustettua laitetta mukanaan.

Wlan hyödyttää lähinnä ulkomaalaisia, joilla on vieraan maan mobiililiittymä ja kalliit tiedonsiirtomaksut.

”Toisaalta maksut ovat koko ajan laskussa, joten voi olla, että viiden vuoden tähtäimellä avointa wlania ei enää tarvita turisteillekaan. Tämä on ehkä saanut kunnat varovaisiksi”, arvelee tietoturvakonsultti Petteri Järvinen.

Hänen mukaansa avoimet verkot ovat vähenemään päin muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

”Esimerkiksi Yhdysvalloista on erittäin vaikeaa löytää avointa verkkoa tietoturvariskien takia”, Järvinen sanoo.

Suomessa laajin avoin wlan-verkko on Oulussa ja toiseksi suurin Lahdessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

23.5.2013