HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Yle: Virossa rintaimplantin ottaneille valehdeltiin
STTUseat suomalaiskirurgit ovat poistaneet Virossa otettuja rintaimplantteja vuodenvaihteen silikonikohun jälkeen, kertoo Ylen A-studio.
Helsingin Sanomat uutisoi viime joulukuussa, että suomalaisnaisilla voi olla vaarallisiksi epäiltyjä rintaimplantteja, jos he ovat käyneet kauneusleikkauksissa Tallinnassa.
Maanantain A-studion mukaan naisille on jo vuosien ajan laitettu Virossa eri rintaimplantteja kuin mitä he ovat luulleet saavansa.
Ohjelman mukaan niin kutsutut PIP- ja M-implantit hajoavat ja vuotavat muita implantteja useammin sekä lisäävät tulehdusriskiä.
Ranskalaisen PIP-yhtiön implantit vedettiin pois Euroopan markkinoilta vuonna 2010, kun selvisi, että niihin oli käytetty huonolaatuista geeliä. Niitä oli sitä ennen ehditty leikata sadoilletuhansille naisille ympäri maailman.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta

- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"

- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen

- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Putkiremontin vaiheet ja menetelmät
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Oklahoma on lohduton tuhon jälkeen – kuvat ennen ja jälkeen
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Suomessa EU:n puhtaimpia uimavesiä
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Sanottua: Lukijat kertovat työsyrjinnästä: "Vain ikä on este työllistymiselle"
- Fakta: Laki edellyttää tasavertaista kohtelua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
Teemat
Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
Suosituimmat uutiset
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Ylilääkäri: Angelina Jolien esimerkillä suuri merkitys naisille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti