Yleisen asevelvollisuuden kannatus vähenee

 |   | 
 
Vesa Ranta
Kainuun prikaatin alokkaat sulkeisharjoituksissa.
Kainuun prikaatin alokkaat sulkeisharjoituksissa.

Suomalaisten tuki nykyisen kaltaiselle yleiselle asevelvollisuudelle on vähentynyt.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) viime ja tänä vuonna julkistamista kyselyistä ilmenee, että asevelvollisuuden kannatus on supistunut 51–59 prosenttiin väestöstä.

"Nykyisen järjestelmän perälauta tulee vastaan kymmenen vuoden sisällä. Olen varma, että järjestelmä on muuttumassa", sanoo varusmiespalvelusta tutkinut valtiotieteen tohtori Mikko Salasuo Nuorisotutkimusverkostosta.

Hiipumisen taustalla on sotilaallisten uhkakuvien väheneminen.

Salasuon mukaan asevelvollisuuden sisältöä pitäisi muuttaa vastaamaan myös muihin uhkiin kuin aseelliseen hyökkäykseen. Näitä olisivat esimerkiksi luonnonkatastrofit ja ydinonnettomuudet.

"Eivät varusmiehet tyhmiä ole. Totta kai he kysyvät, mihin heidän koulutuksensa on tarkoitettu."

Suomi on lähes huomaamatta siirtynyt kohti valikoivaa asevelvollisuutta. Yleinen epäilys on, että tänä vuonna kutsuntoihin menevästä ikäluokasta enää 60–70 prosenttia suorittaa aseellisen palveluksen.

Erikoistutkija Joonas Sipilä Maanpuolustuskorkeakoulusta huomauttaa, että 70 prosenttiakin on paljon.

"Toistaiseksi tuntuu, että nykyiselle järjestelmälle on kansan syvien rivien tuki, mutta muutostrendejä voi syntyä tietysti nopeastikin. Luulen, että tämä keskustelu on vielä edessä."

Asevelvollisuutta on perusteltu yleisesti sen halpuudella. Sipilä huomauttaa, ettei pelkästään kustannustekijöihin voida vedota.

"Voidaan perustellusti väittää, että asevelvollisuuden tapainen pakkojärjestelmä on kansantaloudellisesti kallis, koska puolet ikäluokasta otetaan pois työstä tai opiskelusta."

Asevelvollisuuden kannatus riippuu myös siitä, miten asiaa kysytään.

MTS on kysynyt 2000-luvulla vuosittain, pitäisikö nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä säilyttää.

Asevelvollisuuden kannatus on ollut suurimmillaan 80 prosenttia vuonna 2002. Sen jälkeen kannatus on laskenut.

Nuorten asenteita asevelvollisuutta kohtaan tutkittiin vuoden 2010 nuorisobarometrissä. Sen mukaan 40 prosenttia nuorista ajattelee, että maailman muuttuminen on tehnyt yleisestä asevelvollisuudesta tarpeettoman.

Jopa 45 prosenttia nuorista piti hyvänä ajatuksena sekä miehiä että naisia koskevaa kansalaispalvelusta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori