Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomi valmistautuu kybersodankäyntiin

Kotimaa
 

Suomi suunnittelee käyttävänsä verkkoviruksia, verkkomatoja ja muita haittaohjelmia osana tietoverkkopuolustustaan. Puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty sanoo, ettei Suomi voi rakentaa tehokasta tietoverkkopuolustusta, jos ei samalla ole kykyä toimia verkkohyökkääjänä.

Puolustusministeriössä valmistellaan paraikaa kansallista kyberturvallisuusstrategiaa yhdessä muiden hallinnonalojen kanssa. Rädyn mukaan siinä pitää määritellä, miten Suomi voi toimia hyökkääjänä.

Verkkohyökkäyksiin kykenevät jo useat valtiot. Esimerkiksi Yhdysvallat perusti viime vuonna verkkosotaa johtavan ja kehittävän osaston, Cyber Commandin.

Tunnetuin todennäköisesti jonkin valtion rakentama kyberase on Stuxnet-mato, joka tunkeutui Iranin ydinlaitokseen Natanzissa kaksi vuotta sitten. Sen tavoitteena lienee ollut hidastaa Iranin ydinohjelmaa.

Suomen tietoturvaviranomaisen CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen sanoo, että verkkohyökkäyskyvyn rakentamista on sievistelty turhaan: joissain tilanteissa hyökkäys on paras puolustus.

"Keskustelu menee ihan tarpeettomasti siihen, että ketä vastaan aiotte hyökätä. Ei ketään. Me haluamme puolustaa omaa maata."

Suomessa armeija perusti viime kesänä oman tietoverkkopuolustussektorin. Sen johtaja Catharina Candolin kaipaa keskustelua Suomen verkkopuolustuksesta ja mahdollisista hyökkäyskyvyistä:

"Ei se voi olla tabu. Kehitetään iskukykyä. Kybermaailmassa se tarkoittaisi, että Suomella olisi kyky myös tehdä palvelunestohyökkäyksiä tai haittaohjelmia."

Lisää aiheesta keskiviikon Helsingin Sanomissa

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat