Tavi on kaupan Katajanokan laiturissa

 |   | 
 
Kari Pullinen
Katajanokan laituriin kiinnitetty Tavi ei pärjää kovissa jääoloissa.
Katajanokan laituriin kiinnitetty Tavi ei pärjää kovissa jääoloissa.

Rajavartiolaitos myy kolme ulkovartiolaivaa, koska rahaa niiden ylläpitoon ei enää ole.

Rajavartiolaitos on alkanut myydä kolmea pientä vartiolaivaansa Telkkää, Tavia ja Tiiraa englanninkielisellä ilmoituksella Helsingin Sanomissa.

Vartiolaivoja on yritetty kaupata naapurivaltioille parin vuoden ajan huonolla menestyksellä. Niiden tilalle rakennetaan nyt uutta suurta, talvioloissa pärjäävää vartioalusta, jonka öljyntorjuntakapasiteetti tulee olemaan huomattavasti parempi kuin Telkän, Tavin ja Tiiran.

Aluksista luovutaan, koska niitä ei voi käyttää talviolosuhteissa eikä merivartiostolla ole määrärahoja niiden ylläpitoon.

Esimerkiksi Helsingin Katajanokan laituriin kiinnitettyä Tavia on käytetty rajavartioinnissa ja meripelastustehtävissä viimeksi kaksi vuotta sitten, kertoi Suomenlahden merivartioston kapteeniluutnantti Pekka Parkkali sunnuntaina.

Alukset suunniteltiin 1990-luvulla silloisiin tarpeisiin eli kesäaikaan tehtävää rajavartiointia ja meripelastusta varten. Alusten öljyntorjuntakalusto ei vastaa nykytarpeita.

Telkkä valmistui vuonna 1999, Tavi 2002 ja Tiira 2004. Kukin alus maksoi alle yhdeksän miljoonaa euroa.

"Alukset on päätetty myydä, koska toimintaolosuhteet ovat muuttuneet voimakkaasti Itämerellä. Pelkästään Venäjän öljykuljetukset ja Viron liikenne ovat moninkertaistuneet Suomenlahdella 1990-lukuun verrattuna", perusteli Rajavartiolaitoksen alusyksikön päällikkö Gunnar Holm sunnuntaina.

Kolmikko korvataan suuremmalla laivalla, jota rakennetaan STX Finlandin Rauman telakalla.

Laivan rakennus alkoi viime lokakuussa ja valmista pitäisi olla alkuvuodesta 2014.

Lähes sata miljoonaa euroa maksava uusi alus selviää vaativissakin jääolosuhteissa. Se varustetaan rajaturvallisuus- ja meripelastustehtävien lisäksi öljyvahinkojen torjuntaa varten.

Alus sopii myös hätähinaukseen, merentutkimukseen ja vedenalaisten töiden tukikohdaksi.

Aluksen työnimi on UVL10, joka tulee sanasta ulkovartiolaiva 2010. Varsinaisesta nimestä järjestetään myöhemmin kilpailu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi