Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Harvinainen virus varmistui sairaala­hoitoon joutuneilla lapsilla Turussa

Kotimaa
 
Bo Stranden
Turun yliopistollinen keskussairaala.
Turun yliopistollinen keskussairaala. Kuva: Bo Stranden

Turku. Viisi lasta sairaalahoitoon vienyt virus on varmistunut harvinaiseksi enterovirus D68:ksi. Kaikki lapset ovat olleet hoidossa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tämän syksyn aikana.

Yksi hoidetuista lapsista joutui hengitysvaikeuksien takia tehohoitoon. Oireiden vakavuutta kuvaa se, että sairaalassa käytetään hengityskonetta lapsen astmakohtauksen hoitoon erittäin harvoin.

Yli sata erilaista enterovirusta

Enterovirus tarttuu helposti ihmisestä toiseen, yleensä pisaratartuntana hengitystie-eritteiden kuten syljen välityksellä. Tärkein tartuntareitti on ulosteesta käsiin, käsistä toiseen ihmiseen ja edelleen käsistä suuhun.

Perusterveelle ihmiselle enterovirus ei yleensä aiheuta kuin lieviä oireita. Enterovirus voi aiheuttaa aivokalvotulehdusta, sydänlihastulehdusta, enterorokkoa ja muita ihottumatauteja.

Enterovirukseen ei ole rokotetta tai lääkettä. Enteroviruksia on yli sataa eri tyyppiä.

Astma on keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus, jota sairastaa Suomessa on jopa puoli miljoonaa ihmistä.

"Kaikki sairaalahoitoon joutuneet lapset olivat astmaatikkoja, joilla oli hengitystieinfektion aiheuttamia hengitysvaikeuksia", lasten infektiotautiopin professori Ville Peltola Tyksin lasten ja nuorten klinikalta kertoo.

Turun yliopiston viruslaboratoriossa on paljastunut lisäksi viisi muuta tapausta, jotka eivät kuitenkaan vaatineet sairaalahoitoa.

Kyseinen enterovirustyyppi on sama, jonka epäillään olleen osallisena 11 lapsen kuolemassa Yhdysvalloissa ja Kanadassa tämän syksyn aikana. Yhdysvaltalaisissa sairaaloissa on hoidettu yli tuhatta potilasta, joilta on löydetty kyseinen virus. Suurin osa potilaista on astmaa sairastavia lapsia.

Muutamilta yhdysvaltalaisilla potilailta on havaittu hengitystieinfektion jälkeen neurologisia, polionkaltaisia halvausoireita.

"Varmistettua selvää yhteyttä halvausoireiden ja viruksen väliltä ei ole pystytty selvittämään. Osalla halvausoireita saaneista potilailta ei ole edes löydetty kyseistä virustyyppiä", Peltola kertoo.

Yhdelläkään Turussa hoidetuista ei havaittu halvausoireita.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen virologian yksikkö on seurannut Pohjois-Amerikan epidemiaa.

"Yhdysvaltojen tilanteen takia Euroopassa on tutkittu tänä syksynä poikkeuksellisen tarkasti enterovirus D68:n esiintyvyyttä. Suomessa virusta ei ole löydetty kuin Lounais-Suomessa", yksikön päällikkö Carita Savolainen-Kopra kertoo.

Enterovirus D68:aa on esiintynyt Suomessa muutaman vuoden välein. Sitä on havaittu ainoastaan tutkimusprojektien yhteydessä.

"Enterovirukset ovat hirvittävän yleisiä, ja yleensä ne aiheuttava vain lieviä infektioita, joten niistä ei lähdetä ottamaan näytteitä eikä näytteistä varsinkaan tyypitellä viruskantoja", Savolainen-Kopra sanoo.

D68 aiheutti Hollannissa epidemian vuonna 2010. Sen jälkeen virusta on havaittu vuosittain, joten harvinainen virus ei välttämättä enää katoa Suomesta.

"Saattaa olla, että se on tullut jäädäkseen", professori Peltola sanoo.

Enterovirukset aiheuttavat infektioita yleensä loppukesästä ja syksyllä. Turussa ei ole todettu yli kuukauteen uusia D68-tapauksia.

"Pahin enteroviruskausi alkaa olla nyt loppuvaiheessa. Viruksia toki esiintyy koko vuoden, mutta infektiot keskittyvät koulujen alkuun ja alkusyksyyn", Carita Savolainen-Kopra sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat