Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kokoomuksen kannatus yhtä huono kuin vaaleissa 1972

Keskusta repi jo 7 prosentti­yksikön kaulan kokoomukseen

Keskustan kaula maan suurimpana puolueena kasvaa

Kotimaa
 
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Pääministeripuolue kokoomuksen alamäki on jyrkentynyt, kertoo tuore HS-gallup.

Puoluekantansa kertoneista enää 17,4 prosenttia äänestäisi kokoomusta, mikäli eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Kysely tehtiin loka–marraskuussa.

Eduskuntavaaleissa kokoomuksen kannatus on ollut yhtä alhaalla viimeksi vuonna 1972.

Edellisessä HS-gallupissa syys–lokakuussa kokoomusta olisi äänestänyt vielä 19,4 prosenttia.

Oppositiopuolue keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi jo syys–lokakuussa, mutta ero kokoomukseen oli tuolloin vain pari prosenttiyksikköä.

Nyt kaula on kasvanut jo seitsemään prosenttiyksikköön. Keskustaa äänestäisi 24,5 prosenttia puoluekantansa kertoneista.

"Onhan se aika iso ero", arvioi keskustan etumatkaa vaalitutkija, dosentti Elina Kestilä-Kekkonen Tampereen yliopistosta.

Kovin yllättävänä Kestilä-Kekkonen ei kokoomuksen kannatuslukujen hiipumista silti pidä.

"Kyse on osin ihan vaalidynamiikasta. Eduskuntavaalien lähestyessä hallituksen tilinpäätös lähestyy. Äänestäjät arvioivat, miten hallituskausi on mennyt. Vastuun kantaa lähinnä pääministeripuolue", hän sanoo.

Onnistuminen talousasioissa on yksi mittari, joskaan se ei Suomessa ole tutkimusten mukaan yhtä tärkeä kuin monissa muissa maissa.

"Esimerkiksi kaksipuoluejärjestelmissä talous on täysin keskeinen asia, jonka hoidosta äänestäjät rankaisevat tai palkitsevat. Monipuoluejärjestelmissä, kuten Suomessa, vastuu jakautuu tasaisemmin", Kestilä-Kekkonen selvittää.

Kestilä-Kekkonen muistuttaa myös, että kaksi puoluetta on lähtenyt hallituksesta, mistä on syntynyt epävakaa kuva hallituksen johtamisesta.

Kokoomuksen tuoreiden ministereiden palkka- tai susilausuntojen Kestilä-Kekkonen ei usko säikäyttäneen kokoomuksen ydinkannattajia, mutta liikkuviin äänestäjiin ne ovat voineet vaikuttaa.

Kokoomusta äänestäneistä suurempi osa oli nyt epätietoisempia kuin viimeksi.

Sekä kokoomus että Sdp jakautuivat selvästi kahtia puoluejohtajien vaihdosten seurauksena. Tämä on voinut karkottaa kannattajia, kun taas keskusta on saavuttanut enemmän vakautta oppositioasemassaan ja hyötynyt siitä, Kestilä-Kekkonen analysoi.

Keskustan vakautumisen puolesta puhuu se, että kannastaan epätietoisten osuus oli pienentynyt.

Asetelmat voivat vielä muuttua, Kestilä-Kekkonen muistuttaa: "Paljon riippuu siitä, mitkä asiakysymykset nousevat ennen vaaleja esiin."

Mutta mikä nostaisi pääministeripuolueen kannatusluvut entiseen loistoonsa?

"Pitää kuunnella kenttää. Lähtisin pk-yrityksiä auttamaan ja alveja alentamaan. Puuttuu tekoja. Pitää uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä, kun vienti ei vedä", luettelee rohtoja erikoislääkäri Pirkko Jartti, joka pyrkii kansanedustajaksi iskulauseella Priimaa Pirkanmaalta.

Jartti juhli Pirkanmaan kokoomusnaisten 65-vuotista taivalta Tampereella keskiviikkona.

"Täytyisi onnistua kirkastamaan kokoomuksen arvoja ja tavoitteita, mikä ei laajapohjaisessa hallituksessa ole helppoa", kansanedustaja Sofia Wikman muistuttaa. "Meidän pitää kannustaa työhön, yrittämiseen ja kouluttautumiseen. Eikä velkaa saisi enää ottaa", hän linjaa.

"Ei kokoomuksen kannatuslukujen lasku johdu ainakaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, sillä se on mallikkaasti hoidettu", analysoi veteraanivaikuttaja Tuulikki Petäjäniemi, joka piti juhlapuheen.

"Tavallisen ihmisen on ehkä vaikea ymmärtää, kuinka alamaissa talous mataa. Sote-sopassa sentään näkyy pikkuisen valoa, ja odotan siitä sellaista ratkaisua, joka parantaa ihmisten palveluita", Petäjäniemi erittelee hallituksen tilannetta.

Pientä kritiikkiäkin Petäjäniemeltä tulee: " Alexander Stubbin hallitushan on toimeenpanohallitus, joten sen pitäisi myös panna toimeen."

"En puhuisi kokoomuksen ahdingosta, kun on se hallitusvastuu. Perussuomalaisethan ne ovat romahtaneet, miksei siitä puhuta?" kysyy toinen veteraanipoliitikko Anneli Taina.

Taina ei ymmärrä, miksi Stubbia arvostellaan, vaikka hän on tuonut politiikan ihmistä lähelle ja näyttänyt, että pääministerikin on tavallinen ihminen.

Myös tuoreet kansanedustajaehdokkaat fanittavat Stubbia.

"Kaikkia ei voi miellyttää, eikä avoimeen johtajuuteen ole totuttu, mutta pitää olla uskollinen valitsemalleen tielle", sanoo Ylöjärven kaupunginhallituksen johtaja Katja Luojus. Hän on myös sairaanhoitaja ja terveystieteiden tohtori.

"Jos lähettää sata twiittiä päivässä, ja yksi niistä on tyhmä, niin mitä sitten. Pitäisi olla vähän suhteellisuudentajua", komppaa Sirpa Seppä, kauppatieteiden maisteri, markkinointiyrittäjä ja perheenäiti Pirkanmaalta. Hän lähtee vaaleihin kolmella pointilla, joista ensimmäinen kuuluu: Suomi on oman onnensa seppä.

Marjukka Liiten HS
Helsinki/Tampere

Korjaus kello 19.21: Katja Luojus on Ylöjärven, eikä Tampereen kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Reijo Hietanen
"Teot ovat kauneinta puhetta”, siteerasi rautarouva Margaret Thatcheria kansanedustaja Sofia Wikman (vas.) puheessaan Pirkanmaan kokoomusnaisten 65-vuotisjuhlissa keskiviikkona Tampereella. Myös veteraanipoliitikot Anneli Taina ja Tuulikki Petäjäniemi olivat paikalla.
"Teot ovat kauneinta puhetta”, siteerasi rautarouva Margaret Thatcheria kansanedustaja Sofia Wikman (vas.) puheessaan Pirkanmaan kokoomusnaisten 65-vuotisjuhlissa keskiviikkona Tampereella. Myös veteraanipoliitikot Anneli Taina ja Tuulikki Petäjäniemi olivat paikalla.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!