Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Aurinkopaneelit tekevät läpimurtoa kotitalouksiin – Suomessa alkaa tänä keväänä ensimmäinen aurinkosähköbuumi

Tuhansien talouksien odotetaan ryhtyvän lähivuosina aurinkosähkön pientuottajiksi

Kotimaa
 
Leif Rosas
Playgreen Finlandin asentaja Ylar Järve (vas.) ja harjoittelija Karl Kytt asensivat yhdeksän aurinkopaneelin järjestelmän Jokke Härmän katolle Sipoossa. Markkinoiden pienuudesta kertoo se, että yhtiö on ollut asentamassa noin kolmannesta Suomen kaikista paneeleista.
Playgreen Finlandin asentaja Ylar Järve (vas.) ja harjoittelija Karl Kytt asensivat yhdeksän aurinkopaneelin järjestelmän Jokke Härmän katolle Sipoossa. Markkinoiden pienuudesta kertoo se, että yhtiö on ollut asentamassa noin kolmannesta Suomen kaikista paneeleista. Kuva: Leif Rosas

Suomessa koetaan tänä keväänä maan historian ensimmäinen pienehkö aurinkosähköbuumi.

Tämä sopii asentaja Jouni Penttiselle, jonka tilauskirjassa on ruuhkaa. Tällä kertaa on vuorossa sipoolaisen omakotitalon varaston katto ja yhdeksän paneelia.

Leif Rosas
Jokke Härmän varaston katolle asennettu aurinkopaneeli.
Jokke Härmän varaston katolle asennettu aurinkopaneeli.

Talon omistaja Jokke Härmä harkitsi aurinkopaneeleja jo muutama vuosi sitten. Silloin sama järjestelmä olisi maksanut 12 000 euroa asennuksineen. Nyt hinta oli 4 000 euroa.

Itse tuotetusta aurinkosähköstä ei tarvitse maksaa sähköveroa eikä verkkomaksua.

"Säästössä tässä puhutaan vasta satasista. Mutta nyt tämä kannattaa, ja haluan olla mukana uusiutuvan energian käytössä", Härmä sanoo.

Aurinkosähkön todellinen läpimurto kotitalouksissa on käsillä, sanovat asiantuntijat.

Järjestelmiä on käytössä vasta muutamassa sadassa kotitaloudessa. Tämän vuoden aikana määrän uskotaan nousevan yli tuhanteen ja lähivuosina jopa kymmeniintuhansiin. Tällöin aurinkopaneelien suosio alkaisi vertautua ilmalämpöpumppuihin.

"Aivan parin viime vuoden aikana on päästy kustannusläpimurtoon. Ollaan ison muutoksen alussa", sanoo Aalto-yliopiston professori Peter Lund.

Yritysten etujärjestö Energiateollisuuskin uskoo, että aurinkosähkö lyö kotitalouksissa läpi.

Fakta

Kaikki yhtiöt eivät maksa sähköstä

 Asennusyhtiöt hoitavat aurinkopaneelien asennuksen ja liittämisen verkkoon.

 Verkkoyhtiö ottaa vastaan mahdollisen ylijäämäsähkön. Siitä saatava korvaus riippuu sähköyhtiöstä. Kaikki yhtiöt eivät maksa aurinkosähköstä.

 Paneelien rakentamisesta selviää useimmissa kaupungeissa ilmoituksella.

 Joissain kaupungeissa asennukseen tarvitaan toimenpidelupa. Asian voi tarkistaa oman kunnan rakennusvirastosta.

"Uskon, että meille tulee lähivuosina tuhansia ja jopa kymmeniätuhansia pientuottajia. Erityisesti omakotitaloja, kerrostaloja ja liikekeskuksia", sanoo johtaja Jukka Leskelä.

Läpimurto johtuu ennen kaikkea siitä, että Kiinan jättimäiset investoinnit ovat romahduttaneet paneelien hinnan muutamassa vuodessa.

Toinen tekijä on kotimainen asennemuutos. Vielä muutama vuosi sitten verkko- ja sähköyhtiöt suhtautuivat pientuottajiin nihkeästi.

Nykyään verkkoon liittyminen on useilla paikkakunnilla helppoa, ja jo 17 sähköyhtiötä maksaa kotitalouksien ylijäämäsähköstä. Sähkön osto on tosin vielä mitättömän pientä.

Asennusluvan saaminen on vielä joissain kaupungeissa kivi kengässä. Pääkaupunkiseudulla katonmyötäisten paneelien asentaminen on ilmoitusasia, mutta joissain kaupungeissa tarvitaan vielä rakennuslupa.

Tehtaiden pyörittäjäksi aurinkosähköstä ei ole Suomessa vielä pitkään aikaan, uskovat Leskelä ja työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Päivi Janka.

Kuvaavaa on, että Helsingin Suvilahteen juuri valmistunut aurinkovoimala on Suomen suurin, mutta tuottaa vain 130 kaksion vuosikulutuksen verran energiaa. Aurinkosähkön osuus kokonaistuotannosta on vielä mitätön. Kotitaloudet muutos voi sen sijaan mullistaa äkkiä.

"Olisi aivan uusi juttu, jos meille tulisi kymmeniätuhansia pientuottajia lisää. Joka tuottaa itse, myös kuluttaa eri tavalla", Leskelä sanoo.

Epäilijät ovat tyrmänneet aurinkosähkön sekä pimeyden että oletettujen raskaiden julkisten tukien vuoksi.

Lund ampuu alas molemmat väitteet. Aurinko paistaa Etelä-Suomessa käytännössä yhtä paljon kuin Tanskassa ja Pohjois-Saksassa.

"Myös Suomessa aurinkosähkö on nyt kilpailukykyistä ilman isoa julkista tukea. Saksassa on noin neljätuhatta kertaa enemmän aurinkosähkön tuotantoa kuin Suomessa, vaikka paiste on suunnilleen samanlaista", Lund sanoo.

Koska akkuteknologia on vielä kallista, aurinkosähkö kulutetaan tuoretavarana. Jokke Härmän kotona tämä lisää vastuuta kulutuksesta.

"Meillä elämä muuttuu totaalisesti. Pesukoneet ja astianpesukoneet laitetaan tästä lähtien pyörimään päivällä, kun saadaan omaa energiaa."

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat