Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Antibioottien teho hiipuu – ”Maailma on matkalla aikaan, jossa tavalliset taudit tappavat”

Ihmiskunnan ihmelääkkeiden eli antibioottien teho on hiipumassa. Se on ihmiskunnan suurimpia terveysuhkia.

Kotimaa
 
Leif Rosas
Esimerkiksi elinsiirrot ja tekonivelleikkaukset ovat uhattuina, jos bakteerien aiheuttamia tulehduksia ei enää saada pidettyä kurissa. Kansainvälinen neurologiryhmä seurasi leikkauksia Töölön sairaalassa.
Esimerkiksi elinsiirrot ja tekonivelleikkaukset ovat uhattuina, jos bakteerien aiheuttamia tulehduksia ei enää saada pidettyä kurissa. Kansainvälinen neurologiryhmä seurasi leikkauksia Töölön sairaalassa. Kuva: Leif Rosas
Fakta

EU rahoittaa uusien lääkkeiden kehittämistä

 Uusien antibioottien kehittäminen on hidasta. EU yrittää vauhdittaa sitä miljoonien eurojen ohjelmalla, jonka EU maksaa puoliksi lääketeollisuuden kanssa.

 Ohjelmaan tuli 50 hakemusta, joista 10 hyväksyttiin. Viisi on jo ehtinyt loppua tuloksettomana, ja uusia mahtuu mukaan.

 Lisäksi EU:lla on 22 maan kanssa yhteinen ohjelma, joka selvittää, miten bakteerien vastustuskyky leviää. Ohjelmassa on mukana maita myös Euroopan ulkopuolelta.

Ihmiskunnan ihmelääkkeiden eli antibioottien teho on hiipumassa. Se on ihmiskunnan suurimpia terveysuhkia, sanoo Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Margaret Chan. Uhkaa on pidetty yhtä suurena kuin ilmastonmuutos, koska seuraukset ovat vakavia:

”Maailma on matkalla antibiootittomaan aikaan, jossa tavalliset taudit tappavat taas”, Chan varoitti marraskuussa.

Tilanne on heikentynyt nopeasti. Se selviää kolmesta tuoreesta raportista.

WHO:n keväällä ilmestynyt raportti 126 maasta totesi, että tilanne on monin paikoin jo hälyttävä:

Monica Österblad
Klebsiella-bakteeri.
Klebsiella-bakteeri.

Yli puolella virtsatietulehduksia aiheuttavista e.coli -bakteereista on jo vastustuskykyä kahta tavallisinta antibioottia kohtaan suuressa osassa maailmaa. Yhtä yleistä on myös sairaalabakteerina tunnetun MRSA:n kyky vastustaa penisilliinejä. Klebsiella-bakteerilla taas on vastustuskykyä myös viimesijaisia lääkkeitä kohtaan ympäri maailmaa.

Euroopan sairaaloissa taas on lisääntynyt selvästi niiden ihmisen määrä, joiden tulehdukseen ei auta enää yksikään antibiootti. Tämän havaitsi Euroopan terveysvirasto ECDC. Kolmen maan sairaaloissa tapaukset ovat toistuvia ja kahdeksassa maassa niitä nähdään usein.

Eikä tilanne ole sen parempi EU:n ulkopuolella. WHO:n marraskuinen raportti havaitsi, että bakteerien vastustuskyky antibiootteja kohtaan on vakava uhka Valko-Venäjällä, Serbiassa, Sveitsissä, Makedoniassa ja Turkissa.

Meille kaikille on haittaa siitä, että tavalliset taudit eivät nujerru kuin ennen.

Hoito mutkistuu. Toissijaiset lääkkeet tehoavat huonommin, mutta haittavaikutuksia on enemmän. Sairaudet kestävät kauemmin, vaativat pitempää sairaalahoitoa, ja tulehdustaudit leviävät herkemmin, WHO summaa.

Vaara kuolla aiemmin helposti hoituneisiin sairauksiin kasvaa, joissakin tapauksissa jopa kaksinkertaistuu. Euroopassa kuoli viime vuosikymmenellä 25 000 ihmistä bakteerien vastustuskyvyn vuoksi vuosittain.

Hoidon mutkistuminen aiheutti 2,5 miljoonaa ylimääräistä sairaalapäivää ja 1,5 miljardin euron lisälaskun joka vuosi.

Nämä ovat silti vain neljäsosa kokonaismenoista, WHO huomauttaa. Työllisyys ja toimeentulo kärsivät ja terveysmenot kasvavat niin, että antibioottien tehon heikkeneminen vie jo 1,4–1,6 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Seurauksia näkyy. Sukupuolitauti tippurista on tullut hankala hoidettava 36 maassa. Noin joka viides tuberkuloositartunta ei nujerru useilla lääkkeillä, osa ei yhdelläkään.

Pahin tulevaisuuden näkymä lienee kuitenkin se, että modernin lääketieteen saavutukset voidaan menettää. Keskoshoidot, elinsiirrot, tekonivelleikkaukset ja syövän solunsalpaajahoidot ovat olleet mahdollisia antibioottien ansiosta. Leikkauksista tulee uudelleen vaarallisia.

Ja tavallinen virtsatietulehdus tai keuhkokuume voi olla jälleen kohtalokas.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat