Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kysely: Perustulolla enemmän kannattajia kuin vastustajia

Myötämielisimpiä perustuloa kohtaan ovat vasemmistoliiton ja vihreitten kannattajat, kun taas kokoomuksen äänestäjät ovat kriittisimpiä.

Kotimaa
 
Martti Kainulainen
Perustulo voisi vähentää ja selkeyttää sosiaaliturvan byrokratiaa ja kannustaa työntekoon.
Perustulo voisi vähentää ja selkeyttää sosiaaliturvan byrokratiaa ja kannustaa työntekoon. Kuva: Martti Kainulainen

Hallituksen kaavailema perustulo saa kansalta enemmän kannatusta kuin vastustusta, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselystä, jonka teki TNS Gallup marras–joulukuussa.

Perustuloa kannattavia oli kyselyn mukaan vastaajista hieman yli puolet eli 51 prosenttia, kun vastustajia oli 23 prosenttia.

Eniten perustuloa kannattivat vasemmistoliiton ja vihreiden tukijat, kun taas kokoomuksen äänestäjät olivat kriittisimpiä. Keskustan, Sdp:n ja perussuomalaisten kannattajien enemmistö oli perustulon puolella.

Valtaosa eli liki 70 prosenttia vastaajista yhtyi näkemykseen, jonka mukaan perustulon myötä olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistumisesta ei olisi seurauksena taloudellinen ahdinko. Tätä mieltä olivat kaikki väestöryhmät ja etenkin yrittäjät, työttömät ja opiskelijat.

Selvä enemmistö eli yli 60 prosenttia hyväksyi myös väitteet, joiden mukaan perustulo mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen sekä yksinkertaistaisi nykyistä tukijärjestelmää ja tekisi siitä halvemman ja kevyemmän.

Perustulosta löytyy vastaajien mukaan myös heikkoja kohtia. Enemmän kuin kaksi kolmesta on vakuuttunut, että perustulon suuruudesta muodostuisi kestokiista ja jatkuva riidanaihe puolueiden välille. Tätä mieltä ovat kaikkien puolueiden kannattajat.

Joka toinen vastaaja uskoo, että perustulo mahdollistaisi laiskottelun. Laiskottelun yleistymiseen uskovat etenkin perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien enemmistö torjuu väittämän.

Perustulon rahoittaminen merkitsee reipasta tuloveroasteen kiristämistä 43 prosentin mukaan. Melkein yhtä suuri osuus vastaajista uskoo, että perustulo muodostuisi ajan kuluessa hallitsemattomaksi julkiseksi menoautomaatiksi. Veroasteen nousu pelottaa etenkin kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajia.

Kysymyssarjan aluksi vastaajille kerrottiin, että perustulon kokeilu on hallitusohjelmassa. Perustulo tarkoittaisi sitä, kaikille kansalaisille maksettaisiin nykyisen perusturvan suuruinen rahasumma, jolla korvattaisiin sosiaaliturvan vähimmäisetuudet. Perustulo olisi vastikkeetonta ja verotonta, eikä sen määrä vähenisi tulojen noustessa. Tulojen kasvaessa perustulosta saatu hyöty kuitenkin perittäisiin takaisin verotuksen kautta.

Tutkimusaineisto kootttiin Gallup Kanavalla ja haastatteluja tehtiin yhteensä 1 149. Vastaajat edustavat Manner-Suomen 18–75 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat