Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hallituksella on edessään kiireiset ajat – näistä on päätettävä

Kotimaa
 

Ministerit ovat palailleet nyt lomilta. Hallituksella on edessä kiireinen kevätkausi. Valmisteilla on useita isoja hankkeita, joista työläimpiin kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä aluehallinnon uudistus.

Hallituksen kaavailema kilpailukykylakipaketti eli oppositiopuolueiden ja ay-liikkeen tyrmäämä ”pakkolakipaketti” voi vielä peruuntua, jos työmarkkinajärjestöt päätyvät sopuun toimista kilpailukyvyn parantamiseksi.

Hallitus tarkistaa toimintasuunnitelmansa ja aikataulun myöhemmin keväällä.

Kaikkien työllisyyttä ja kilpailukykyä parantavien toimien yhteisvaikutuksia ja hallitusohjelmassa linjattujen toimien toteutumista arvioidaan kevään kehysneuvottelujen yhteydessä. Hallituksen tarkoitus on päättää tuolloin mahdollisesti tarvittavista lisäkiristyksistä.

Pakkolakeja ja paikallista sopimista valmistellaan

Hallituksen kilpailupaketilla eli pakkolakipaketilla tavoitellaan viiden prosentin parannusta yritysten kustannuskilpailukykyyn. Hallituksen mukaan se tukisi talouden kasvua ja lisäisi työllisyyttä.

Pakkolakipaketissa on lukuisia työelämää kiristäviä ehdotuksia.

Tavoitteet edellyttävät muutoksia ainakin työsopimuslakiin, työaikalakiin, vuosilomalakiin ja työterveyshuoltolakiin. Asioita valmistelee kolmikantainen työryhmä, jonka määräaika on tammikuun lopussa.

Hallituksen esitysten pitäisi valmistua helmikuun lopussa, jotta eduskunta pääsisi käsittelemään pakettia kevätkaudella. Uudistusten olisi tarkoitus tulla voimaan ennen ensi syksyä.

Paikallista sopimista ja henkilöstön asemaa edistävää lainsäädäntöä valmistellaan myös kolmikantaisessa työryhmässä. Ehdotusta odotetaan maaliskuun puolivälissä.

Hallituksen on tarkoitus antaa lausuntokierroksen jälkeen esitys eduskunnalle toukokuussa. Lakien pitäisi tulla voimaan jo ensi syyskuussa.

Työttömyysturvauudistus on paraikaa sosiaali- ja terveysministeriön valmistelussa. Hallitus haluaa leikata ansiosidonnaista työttömyysturvaa sadalla päivällä ensi vuoden alusta lähtien. Esitys annetaan eduskunnalle näillä näkymin huhtikuussa.

Tarkoitus on, että alle kolme vuotta kestäneessä työsuhteessa ansiosidonnainen turva lyhenee 400 päivästä 300 päivään ja muilla 500:sta 400 päivään. Turvan taso pysyisi ennallaan.

Yli 58-vuotiailla kesto säilyy 500 päivässä.

Uusien maakuntien tehtävät selviävät pian

Aluehallinnon uudistuksen tavoitteena on sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto. Uusille itsehallintoalueille siirtyisi sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi pelastustoimen ja maakuntien liittojen tehtävät, lähes kaikki ely-keskusten tehtävät ja mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto.

Itsehallintoalueet perustettaisiin nykyisten maakuntien pohjalle vuoden 2019 alussa. Maakunta-nimi alueille on ilmeisesti tulossa pysyvästi, sillä Kotimaisten kielten keskus Kotus on sitä suositellut.

Alueita on tulossa 18, joista viidentoista vastuulla olisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Kolme maakuntaa järjestäisi sote-asiat yhdessä naapurimaakunnan kanssa.

Sote- ja aluehallinnon uudistusta valmistellaan nyt lukuisissa työryhmissä. Päävastuut ovat valtiovarainministeriössä sekä sosiaali- ja terveysministeriössä.

Valtiovarainministeriö on kutsunut keskeisimmät tahot selvitystyön kuulemistilaisuuteen keskiviikkona. Hankkeen projektinjohtajan, alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin tilannekatsauksen lisäksi selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarasti kertoo ministeriöiden taustaselvityksistä ja tehtävien siirron toteuttamistavasta ja organisoinnista.

Itsehallintoalueille siirrettävistä tehtävistä päätetään alkukevään aikana.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk) saa Tarastin ehdotuksen tehtävien siirrosta 26. tammikuuta.

Lausuntokierros itsehallintoalueista päättyy 9. helmikuuta. Hallituksen on tarkoitus linjata aluehallinnon uudistuksen perusteet helmikuussa.

Hallituksen pitäisi päättää tulevien maakuntien vaalijärjestelmästä ja ensimmäisten aluevaalien ajankohdasta helmikuussa. Vaaliasioita pohditaan nyt eduskuntapuolueiden puoluesihteereiden työryhmässä. Harkittavana on listavaalin käyttöönotto.

Sisäinen turvallisuus on myös pohdinnassa

Sisäministeriössä valmistellaan kattavaa sisäisen turvallisuuden selontekoa. Hallitus antaa selonteon eduskunnalle loppukeväällä.

Korjaus 13.1. klo 11.32: Pakkolakien on tarkoitus olla voimassa ensi syksyyn mennessä, ei ensi vuoden alussa, kuten kirjoituksessa aluksi mainittiin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat