Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Liikaa kovia rasvoja ja suolaa – THL: Juuri kukaan ei syö ravintosuositusten mukaan

Kotimaa
 
Trond H. Trosdahl / Lehtikuva
Suosituksen mukaan jokaisen pitäisi syödä puoli kiloa kasviksia, hedelmiä ja marjoja joka päivä.
Suosituksen mukaan jokaisen pitäisi syödä puoli kiloa kasviksia, hedelmiä ja marjoja joka päivä. Kuva: Trond H. Trosdahl / Lehtikuva
Fakta

Kalaa, rypsiöljyä ja täysjyväviljaa

 Itämeren ruokavalio on pohjoisiin raaka-aineisiin perustuva vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle.

 Sitä noudattavat syövät paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja, mutta vähän punaista lihaa, kovaa rasvaa ja alkoholia.

 Terveelliseksi todettuun ruokavalioon kuuluvat myös viljat, rypsiöljy, kala ja rasvaton maito.

Syömme merkittävästi terveellisemmin kuin 30 vuotta sitten, mutta silti ravitsemussuositukset toteutuvat vain harvan ruokavaliossa hyvin. Tämän havaitsi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tuoreessa tutkimuksessaan.

Siinä verrattiin kaksi vuotta sitten uusittuja valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksia suomalaisten itse kertomiin tietoihin syömisistään. Tiedot ovat THL:n tuoreimmasta Finravinto-tutkimuksesta, jossa haastateltiin lähes 2 000 suomalaista.

Nämäkin tiedot saattavat olla parempia kuin todellisuus, pohtii THL:n tutkimuspäällikkö Satu Männistö. Tutkimukseen osallistuminen vaatii vaivaa, ja usein terveydestä tietoisimmat osallistuvat aktiivisimmin.

Lähes kaikilla on parannettavaa. Tutkimus selvitti yhdeksän suosituksen toteutumista, ja vain harva saavutti ne kaikki. Vähintään viisi suositusta toteutui 33 prosentilla naisista ja vain 15 prosentilla miehistä.

Suosituksen mukaan jokaisen pitäisi syödä puoli kiloa kasviksia, hedelmiä ja marjoja joka päivä. Niin tekee kuitenkin vain 20 prosenttia haastatelluista. Sen sijaan lähes kaikki saavat ruuastaan liikaa tyydyttynyttä eli kovaa rasvaa.

Käytännössä se tarkoittaa yleensä sitä, että kasvimargariinin sijaan syödään voita ja mariineja eli voi-kasviöljysekoituksia. Niiden menekki kasvoi muutaman vuoden takaisen karppausinnostuksen myötä, ja siihen vaikutti myös kiinnostus kokkailuun.

”Moni saattaa kuvitella, että mariinit ovat terveellisiä”, Männistö sanoo. Terveellisempiä kuitenkin olisivat kasviöljyt ja niistä tehdyt margariinit, mutta tarpeeksi kasviöljyä käyttää vain 20 prosenttia suomalaisista.

Kohennettavaa on myös suolan ja kuidun suhteen. Suolan kulutus on vähentynyt, mutta yli 80 prosenttia naisista ja 90 prosenttia miehistä saa sitä edelleen yli suositusten. Kuitua taas tarvitsee lisää valtaosa miehistä (80 prosenttia) ja yli puolet naisista (60 prosenttia).

Suosituksia kannattaisi kuitenkin noudattaa, jos haluaa pysyä terveenä. Suositukset laadittiin niin, että ne tukevat terveyttä ja varmistavat, että tarpeellisia ravintoaineita kertyy tarpeeksi.

Niin tapahtuu myös käytännössä. Runsas vuosi sitten väitellyt THL:n erikoistutkija Noora Kanerva havaitsi, että niin sanottua Itämeren ruokavaliota noudattavat ovat terveempiä.

Itämeren ruokavalio on pohjoisiin raaka-aineisiin perustuva vaihtoehto terveelliseksi todetulle Välimeren ruokavaliolle. Se heijastuu myös ravitsemussuosituksissa.

Itämeren ruokavalion mukaan syövien vyötäröt ovat kapeampia, ja heillä on pienempi vaara tulehdusarvojen kohoamiseen. Lievästi kohonnut tulehdusarvo CRP kertoo, että kehossa muhii matala-asteinen tulehdus. Sen taas on havaittu olevan yhteydessä lihavuuteen ja kansansairauksiin kuten kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin.

Uskollisimmin ruokavaliota noudattaneet söivät runsaasti viljaa. He saivat ruuasta enemmän hiilihydraatteja, kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta vähemmän kovaa rasvaa ja alkoholia.

”Viljoissa on vähän energiaa ja runsaasti kuitua. Ne taas vähentävät nälän tunnetta. Kenties juuri tämä ehkäisee painon kertymistä”, Kanerva päätteli.

Oikaisu 13.1. klo 16.10: Ruokakolmion yhteydessä esitetyissä tiedoissa oli virheitä. Tyydyttyneiden rasvahappojen suositeltu saanti päivässä on alle 10 prosenttia energiasta vuorokaudessa, ei 10 grammaa. Myös lisätyn sokerin suositeltu saanti on alle 10 prosenttia energiasta vuorokaudessa, ei alle 10 grammaa. Punaisen lihan suositeltu saanti viikossa on korkeintaan 500 grammaa, ei alle 100 grammaa vuorokaudessa. Kuidun saantisuositus on 25-35 grammaa vuorokaudessa, ei yli 3 grammaa vuorokaudessa. Miesten saanti on 22 grammaa vuorokaudessa, ei 2,5, ja naisten 21 grammaa vuorokaudessa, eikä 2,9, kuten kuviossa väitettiin. Alla korjattu kuvio.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat