Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

VR:n kaukojunien aikatauluissa myöhästymisiä

Osa myöhästymisistä selittyy sillä, että jatkoyhteyksien sujuvuus halutaan taata.

Kotimaa
 
Emmi Tulokas / Lehtikuva
VR:n junaliikenteessä on odotettavissa pitkin päivää pieniä myöhästymisiä.
VR:n junaliikenteessä on odotettavissa pitkin päivää pieniä myöhästymisiä. Kuva: Emmi Tulokas / Lehtikuva

Kaukojunien liikenteessä on tänään lauantaina jonkin verran häiriöitä, kertoo VR.

Tampereelta kello 10.07 lähtenyt juna peruttiin Hämeenlinnan ja Helsingin välillä. Aiemmin tiedotettiin, että se olisi myöhässä noin tunnin. Syynä oli tekninen vika. Matkustajat ohjattiin Hämeenlinnassa kello 11.49 lähteneeseen junaan.

Lisäksi kello 9.02 Helsingistä Turkuun lähtenyt juna oli myöhässä 35 minuuttia yhteysjunan odottamisen vuoksi.

VR:n mukaan myös muualla liikenteessä voi esiintyä pitkin päivää 10–15 minuutin viivästyksiä, jotta mahdollisten jatkoyhteyksien sujuvuus voidaan taata.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat