Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Useita loukkaantunut joukkotappelussa Oulussa

Kotimaa
 
Helsingin Sanomat

Joukkotappelu aiheutti laajan poliisioperaation Toppilan kaupunginosassa Oulussa maanantai-iltapäivänä.

Hätäkeskus sai Satamatiellä alkaneesta tilanteesta hälytyksen kello kolmen maissa iltapäivällä, Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan. Alustavien tietojen mukaan pahoinpitelyjä on tapahtunut sekä pizzeriassa että kadulla. Osallisia on ainakin neljä. Heitä epäillään pahoinpitelyrikoksista.

Kolmella paikalla olleista oli teräaseella aiheutettuja vammoja. Heidät vietiin sairaalaan, mutta kukaan ei tiettävästi loukkaantunut hengenvaarallisesti. Poliisi on ottanut kiinni kolme noin nelikymppistä miestä epäiltyinä rikoksesta.

Poliisi selvittää yhä motiiveja ja tapahtumien kulkua.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat