Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Soneran mobiiliverkon vika on korjattu – vian syynä mobiiliverkon muutostyö

Vikojen tarkka syy vielä selvittelyn alla, Sonera kertoo.

Kotimaa
 
Mikko Stig / Lehtikuva
Soneran logo kuvattuna Helsingissä.
Soneran logo kuvattuna Helsingissä. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Soneran matkapuhelinverkon vika on saatu korjattua. Koko maahan yltänyt vika alkoi aamulla kello viisi ja kesti noin yhdeksän tuntia.

”Mobiiliverkon muutostyö oli taustalla. Vielä selvitellään perimmäistä syytä, mutta liikenne on palannut normaaliksi”, kertoi Timo Saxén Soneran viestinnästä.

Saxénin mukaan vika syntyi ilmeisesti ”tietoliikenne-elementtiin” tehtyjen muutosten vuoksi.

Soneran verkkovika vaikutti enemmän puhe- kuin datayhteyksiin. Vika aiheutti sen, yhtiön verkossa olevat puhelimet saattoivat kadottaa verkon. Vika koski 2g-, 3g- ja 4g-verkkoja.

Sonera tiedotti aamupäivällä, että vika oli tiedossa ja se pyrittiin korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Mitään aikataulua ei kuitenkaan osattu koko aikana sanoa.

Viestintävirasto kertoi suhtautuvansa vikaan vakavasti.

”Kyllä tämä vakava tilanne on”, sanoi tietoturva-asiantuntija Aleksi Tarhonen Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksesta.

Tarhonen sanoi, ettei hän muista näin pitkää katkosta tapahtuneen aikoihin.

”Meille tuli tieto tänä aamuna. Tilannetta seurataan. Edelleenkään vian tarkka syy ei ole selvinnyt. Pian tästä tulee meiltäkin julkista tiedotusta, jos ei homma ala korjaantumaan”, Tarhonen kertoi ennen kuin Soneran verkko saatiin korjatuksi.

”Yleensä tämä on niin, että kun vika on päällä, niin sen korjaamista seurataan. Sitten kun syy lopulta selviää, sitten syyt arvioidaan ja tarpeen mukaan puututaan havaittuihin puutteisiin. Suurin uhka on varmasti se, että voidaan velvoittaa teleyritys korjaamaan havaitut puutteet uhkasakon nojalla.”

Vielä puoli kahdelta iltapäivällä tilanne oli se, että 3g-puheluista 70 prosenttia toimi ja gsm-puheluista 60 prosenttia. Tekstiviestit ja mobiilidata toimivat jo käytännössä normaalisti.

Vielä hiukan ennen puoltapäivää vain noin puolet verkon puheluista ja noin 70 prosenttia tekstiviesteistä onnistui. 3g-verkon puheluista onnistui tuolloin 60 prosenttia ja gsm-verkossa vain 35 prosenttia.

Soneran palveluissa esiintyi viime elokuussa ja syyskuussa useita merkittäviä häiriöitä. Niiden vuoksi Viestintävirasto selvitti viime vuonna tapahtuneita häiriöitä ja niihin johtaneita syitä. Vuositasolla Soneran häiriöiden määrä ei ole ollut kuitenkaan poikkeava.

Viestintävirasto julkisti marraskuussa tiedotteen, jossa se kertoi käyneensä yksityiskohtaisesti läpi Soneralta viime alkuvuoden aikana saamansa häiriöraportit. Niiden perusteella virasto löysi asioita, joita vaativat lisäselvityksiä.

Lisäselvitykset koskivat häiriötilanteiden syitä ja häiriönhallintaa sekä viestintäverkkojen ja -palvelujen varmistamista eli esimerkiksi verkon osien rakenteellista toteutusta. Lisäselvityksen aiheeksi nousi myös häiriöistä ilmoittaminen.

Viestintävirasto kävi Soneran kanssa läpi löydetyt ongelmakohdat. Virasto ei löytänyt Soneran verkoissa ja palveluissa olleisiin merkittäviin häiriöihin yhtä yksittäistä syytä. Häiriöt johtuivat eri verkkolaitteiden ja -osien vikaantumisesta. Sonera korjasi vikaantuneet laitteet.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat