Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Turvapaikanhakijaa syytetään toisen turvapaikanhakijan törkeästä raiskauksesta – myös uhri on mies

Käräjäoikeus julisti tapausta koskevat asiakirjat salaisiksi 60 vuodeksi

Kotimaa
 

Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa luettiin tiistaina turvapaikanhakijalle syyte törkeästä raiskauksesta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa-lehti.

Myös uhri on miespuolinen turvapaikanhakija.

Epäilty raiskaus tapahtui viime marraskuussa. Sen yksityiskohtia ei kerrota julkisuuteen, eikä myöskään epäillyn ja uhrin ikää tai kansalaisuutta. Käräjäoikeus piti istuntonsa suljetuin ovin.

Ylen uutisten mukaan epäilty raiskaus tapahtui Joutsenon vastaanottokeskuksessa Konnunsuolla. Uhri on tekijää nuorempi, mutta täysi-ikäinen, kertoo Yle.

Etelä-Saimaan mukaan tiistainen oikeuden istunto kesti peräti yhdeksän tuntia, koska kaikki puheenvuorot piti tulkata.

Käräjäoikeuden asiakirjat on julistettu salaisiksi 60 vuoden ajaksi.

Ilta-Sanomien mukaan vuonna 1980 syntynyttä miestä syytetään törkeästä raiskauksesta, raiskauksesta, salakatselusta, pahoinpitelystä ja kiristyksen yrityksestä. Mies on ollut vangittuna marraskuusta lähtien.

Epäilty ei Ylen mukaan ole tunnustanut syyllisyyttään. Tuomio julistetaan 2. helmikuuta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat