Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Osa perussuomalaisia äänestäneistä on ehkä siirtynyt nukkuviin

Kotimaa
 
Markku Ulander
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini poistumassa puoluetoimistolta marraskuussa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini poistumassa puoluetoimistolta marraskuussa. Kuva: Markku Ulander

HS-gallupin aineistosta voi tehdä varovaisia arvioita mahdollisista kannatusten siirtymisistä eri puolueiden välillä.

Arvio on voitu tehdä, kun tutkimukseen vastanneet ovat kertoneet, mitä puoluetta he äänestivät viime kevään eduskuntavaaleissa ja mitä puoluetta samat henkilöt kannattavat nyt.

Perussuomalaiset

Perussuomalaisia äänestäneistä 34 prosenttia äänestäisi puoluetta, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Vielä kolme kuukautta sitten luku oli 47 prosenttia.

Osa perussuomalaisia äänestäneistä tuntee nyt vetoa muihin puolueisiin, lähinnä Sdp:hen ja keskustaan. Suurin siirtymä näyttää olevan niin sanottuun nukkuvien puolueeseen.

Sdp

Sdp näyttää onnistuneen vakuuttamaan empineitä kannattajiaan ja on saanut heitä puolelleen. Erityisesti miehet suhtautuvat Sdp:hen merkittävästi myönteisemmin kuin vaalien jälkeen viime keväänä, mutta puolue on nostanut kannatustaan myös naisten joukossa.

Keskusta

Keskustaa äänestäneistä 64 prosenttia äänestäisi edelleen keskustaa. Joka neljäs keskustaa äänestänyt ei osaa tai halua sanoa, miten toimisi, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.

Kokoomus

Kokoomusta äänestäneistä lähes 70 prosenttia äänestäisi edelleen kokoomusta.

Vihreät

Vihreitä äänestäneistä vain 14 prosenttia ei tiedä, mitä tekisi, jos vaalit järjestettäisiin nyt. Vihreitä eduskuntavaaleissa äänestäneistä 79 prosenttia antaisi tukensa puolueelle myös nyt.

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliittoa äänestäneistä 72 prosenttia äänestäisi edelleen puoluetta. Pieni osa vasemmistoliiton tukijoista tuntee houkutusta äänestää Sdp:tä tai vihreitä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat