Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ilkivalta rikkoi kaksi junaa Keravalla

Kotimaa
 

Keravalla junan rataverkoston ajolangoille heitetty esine rikkoi kaksi junaa lauantaina iltapäivällä. Junan konduktööri sanoi, että kyseessä on ilkivalta.

Ensimmäisen junan taival päättyi Tikkurilaan.

Noin kello 15.30 pysähtyi Tampereelta Helsinkiin tullut juna ja jäi tunneiksi jumiin Keravalle. Matkustajat odottivat sähkömiehiä, jotka hoitivat jännitteet pois. Sen jälkeen matkustajat siirrettiin toiseen junaan hieman ennen kello kuutta. Junassa oli paljon Tallinnaan ja Ruotsiin meneviä matkustajia.

Junan sähköt olivat poikki pitkään, joten myöskään ravintolavaunu tai vessat eivät toimineet. Ensimmäisenä meni kiinni ravintolavaunu. Junassa myös lämpötila kylmeni ja valaistus pimeni akkuvarauksen heikentyessä.

”Minulla ei ole tietoa ilkivallasta, mutta ajolangat ovat alhaalla läntisin raide on suljettu ja on suljettuna todennäköisesti koko illan”, kertoo kuljetuspäällikkö Jyrki Ranta VR:n lähiliikenteen ohjauskeskuksesta.

”Kyseessä on sähkövika, sähkäratavaurio. Sen vuoksi K-junaliikenteessä joka toinen juna on peruutettu ja K-junat kulkevat tällä hetkellä 20 minuutin vuorovälein”, Ranta sanoo.

”Kun neljästä raiteesta kolme on käytössä, niin totta kai se ruuhkauttaa liikennettä”, hän pahoittelee.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat