Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

HS:n uusi meppiraati: Pakolaiskriisin haltuunotto saa europarlamentaarikoilta tylyt arviot

Suomalaiset europarlamentaarikot lyttäävät EU:n sekä Suomen hallituksen toiminnan pakolaiskriisissä.

Kotimaa
 
BERNADETT SZABO / REUTERS
Unkarilaiset poliisit ottivat syyrialaisen pakolaisperheen kiinni Serbian-vastaisella rajalla Roszken lähistöllä viime elokuussa.
Unkarilaiset poliisit ottivat syyrialaisen pakolaisperheen kiinni Serbian-vastaisella rajalla Roszken lähistöllä viime elokuussa. Kuva: BERNADETT SZABO / REUTERS

Bryssel

Liian hidasta reagointia. Jäsenmaiden itsekkyyttä, joka koituu koko Euroopan vahingoksi. Kyvyttömyyttä puuttua kriisin perimmäisiin syihin.

Tällaisia syntejä listaavat Suomen kolmetoista meppiä eli Euroopan parlamentin jäsenet, kun heiltä pyytää arvioita EU:n ja Suomen pärjäämisestä historiallisen kokoluokan pakolais- ja siirtolaiskriisin keskellä.

EU on joidenkin meppien mielestä epäonnistunut täysin tilanteen haltuunotossa. Keskustan Paavo Väyrynen antaa EU:lle kouluarvoksi nelosen, eikä Suomikaan saa häneltä paljon parempaa arviota: vitosen tasoista toimintaa ja toimimattomuutta.

“Maahanmuuttopolitiikan tiukentamiseen eli niin sanottujen vetovoimatekijöiden vähentämiseen ryhdyttiin avian liian myöhään. Annoin kuitenkin viitosen, koska maahanmuuttajien vastaanottamisessa on toimittu tyydyttävästi”, Väyrynen sanoo Suomen osalta.

Helsingin Sanomien ensimmäisessä meppiraadissa europarlamentaarikoilta pyydettiin sekä kouluarvosanoja että avoimia vastauksia kriisin hoitamisesta. Keskimäärin EU sai arvosanaksi kuusi, kun Suomen hallituksen ja virkamiesten arvioitiin pärjänneen seiskan arvoisesti.

Arviot vaihtelivat siitä, kuka on syypää asioiden kaoottiseksikin sanottuun jamaan. Mutta yleinen näkemys oli, että suuri ongelma on eripuraisissa jäsenmaissa.

”Antaisin Euroopan komissiolle arvosanaksi 8 ja jäsenmaille 5. Jäsenmaat eivät ole kyennyt löytämään yhtenäistä kantaa komission esitykseen, saati sitten ryhtyneet yhteiseurooppalaisiin toimiin. Kotimaassa julistettava suvereniteetti ja vapaaehtoisuus tosiasiassa vain kaatavat ongelman yhä pahenevana kaikkien syliin”, toteaa Sirpa Pietikäinen (kok).

Yleinen arvio ja pettymyksen lähde oli se, että EU ja jäsenmaat heräsivät kriisiin liian myöhään, vaikka ennusmerkkejä sekä Välimerellä sattuneita tragedioita on ollut nähtävissä vuosien ajan. Reagointikin on ollut hidasta – ja päätöksistä toimenpiteisiin siirtymisessä on usein epäonnistuttu.

”Tästä on hyvänä esimerkkinä taakanjakomekanismi ja jakokriteerit. Suurin osa toimenpiteistä, esimerkiksi taakanjakomekanismi - joka onneksi ei toimi -, kuitenkin perustuu siihen virheelliseen ajatukseen, että tulijavyöry voitaisiin ratkaista ottamalla ihmisiä vastaan”, sanoo Jussi Halla-aho (ps).

EU:n jäsenmaat sopivat viime vuonna, että jäsenmaihin sijoitetaan yhteensä 160 000 turvapaikanhakijaa kriisin pahimmin kärsineistä maista.

Tammikuun puolessavälissä vain 272 ihmistä oli siirretty, ja siitä Suomen osuus oli 111 ihmistä.

Mepit antavat kovaa palautetta myös Suomen hallitukselle, mutta viranomaistoimille poikkeuksellisessa tilanteessa annetaan kehuja.

”Tornion järjestelykeskuksen perustaminen oli hyvä suomalainen innovaatio. Hallituksen pyrkimys vahvistaa EU-yhteistyötä on hyvä, joskin uskottavuutta heikensi pidättäytyminen äänestyksestä pakolaisten sisäistä siirtoa koskevassa kysymyksessä”, toteaa Liisa Jaakonsaari (sd).

Brysselissä ja Strasbourgissa työskentelevistä mepeistä jotkut ovat seuranneet huolestuneina suomalaisten reaktioita turvapaikanhakijoihin.

”Ne, joiden mielestä Suomessa piinallisen yleinen naisiin kohdistuva väkivalta ei ole aiemmin vaatinut erityistä huomiota, ilmoittavat nyt puolustavansa naisrauhaa. Katupartioiden ilmestyminen on pelottava ilmiö, joka ennen kaikkea lisää turvattomuutta”, toteaa Heidi Hautala (vihr).

Lue HS:n muita Eurooppaan ja EU:hun keskittyviä juttuja HS:n uudelta Eurooppa-sivulta osoitteesta hs.fi/Eurooppa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat