Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Autokatospalo tuhosi nopeasti lähes kymmenen autoa Oulussa

Kotimaa
 
Vesa Ranta
Oulun Värtössä paloi maanantain vastaisenä yönä autokatos.
Oulun Värtössä paloi maanantain vastaisenä yönä autokatos. Kuva: Vesa Ranta

Iso autokatospalo Oulun Värtössä liittyi sarjaan autokatospaloja Oulun alueella. Palomestari Hannu Timonen Oulun pelastuslaitoksesta ei pysty vielä sanomaan, oliko kyseessä tuhopoltto.

”Oulun alueella on ollut viime aikoina aika merkittäviä autokatospaloja. Osa niistä on poliisin tutkinnassa paljastunut tuhopoltoiksi. Tämänkertaisesta en osaa sanoa mitään, koska tutkinta on vasta alussa.”

Sadan metrin autokatos syttyi tuleen Värtön kaupunginosassa Kurkelantiellä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle kello yhden jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

”Palo oli jo pitkällä siinä vaiheessa. Autopalo on voimakas ja leviää nopeasti viereisiin autoihin. Yöaikaan paikalla ei ole yleensä ohikulkijoita, joten syttymisestä voi mennä pitkäkin tovi ennen kuin hälytys tulee”, Timonen toteaa.

Kahdeksan autoa tuhoutui palossa kokonaan ja kuusi kärsi vaurioita. Autokatoksesta neljäsosa ehti palaa, ennen kuin palon leviäminen saatiin estettyä.

Ainakaan tässä vaiheessa ei epäillä rakennusvirhettä. Kyseessä on uudenkarhea kerrostaloalue. Autokatoskin oli alle kymmenen vuotta vanha.

”Peruskatoksia, rakennusmääräysten mukaan tehtyjä. Tietysti voi kysyä, onko näitä mahdollista myöhemmin tehdä paremmin”, Timonen pohtii.

Läheisten kerrostalojen asukkaita ei tarvinnut evakuoida. Tyynen sään ansiosta savu nousi pelastuslaitoksen mukaan suoraan taivaalle.

Omaisuutta tuhoutui useiden satojen tuhansien eurojen edestä. Korvausvaateet tulevat olemaan suuria.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat