Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ministeri Berner: Kymmenkunta yhtiötä hamuaa VR:n kilpailijoiksi

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) uskoo, että henkilöjunaliikenteen kilpailutus koskisi vain yksittäisiä reittejä, mutta siihen liitettäisiin velvoiteliikennettä.

Kotimaa
 
Studio Kulmapöytä: Voiko politiikassa käydä kylässä, ministeri Anne Berner?
Studio Kulmapöytä: Voiko politiikassa käydä kylässä, ministeri Anne Berner?
HSTV:n Studio Kulmapöydän vieraana on ensimmäisen kauden kansanedustajana suoraan ministeriksi noussut Anne Berner (kesk). Hän on itse kertonut, että on vain politiikassa käymässä. Berner aikoo olla ministerinä vain neljä vuotta ja palata sitten liike-elämän pariin.
Kuka?

Anne Berner

 Syntynyt 16. tammikuuta 1964 Helsingissä.

 On sekä Sveitsin että Suomen kansalainen.

 Toiminut sukunsa yhtiön Vallila Interiorin johdossa vuodesta 1989. On edelleen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja.

 Valittiin sitoutumattomana keskustan kansanedustajaksi keväällä 2015. Ministeriksi nimittämisensä jälkeen otti keskustan jäsenkirjan.

 Perheeseen kuuluu aviomies ja kolme poikaa.

Hallitus on luvannut, että edellytykset henkilöjunaliikenteen kilpailun avaamisesta valmistuvat tänä keväänä. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) mukaan ministeriön esitys valmistuu maaliskuuhun mennessä.

”Meillä ei ole mitään lainsäädäntöesteitä junaliikenteen kilpailun avaamiseksi eikä meillä ole mitään lainsäädäntöä vireillä”, hän painottaa.

Kilpailun avaaminen on kiinni VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön välisestä sopimuksesta. Nykyinen sopimus antaa VR:lle yksinoikeuden eli monopolin vuoteen 2024 asti.

”Se sopimus pitää neuvotella uudelleen”, Berner sanoo.

Hän vakuuttaa, että sopimus tehdään ”hyvässä hengessä”.

VR:n kantoja on nyt kuultu. Kymmenkunta erilaista VR:n kilpailijayhtiötä eri maista on ilmoittanut kiinnostuksestaan osallistua kilpailuun henkilöjunaliikenteen hoidosta.

”Osa on tavattu, ja osalta on saatu ehdotuksia. Näitä nyt arvioidaan ja mietitään, mikä olisi Suomen kannalta parasta.”

Suomeen tuskin tulisi kerralla kovin monta toimijaa, ministeri arvioi.

”Kyllä kilpailu avataan järkevästi ja maltillisesti. Pyrimme askel kerrallaan kehittämään tarjontaa paremmaksi. Meidän täytyy arvioida, millaisilla pelisäännöillä kilpailu tehdään.”

Jos kilpailu avataan, erilaiset yhtiöt ympäri maailmaa voisivat osallistua neuvotteluihin.

Vahva vaihtoehto on se, että neuvotteluiden kohteena olisi vain yksittäisiä reittejä, mutta siihen liitettäisiin velvoiteliikennettä.

Tämä tarkoittaisi sitä, että jos joku yhtiö tarjoaa valtiolle henkilöjunaliikenteen hoitoa esimerkiksi Helsinki–Tampere-välille, on hoidettava myös esimerkiksi Keuruun ja Mäntän välinen liikenne.

”Koska Suomi on laaja ja harvaanasuttu maa, on tärkeää löytää sellainen malli, jossa yhdistyy kannattava ja kannattamaton liikenne”, ministeri sanoo.

Yksi vaihtoehto on, että kilpailun avaamisen malli olisi alueellinen eli vaikkapa maakuntakohtainen.

”Olisi tiettyjä paikallisia yhteysvälejä, joissa kilpailtaisiin. Syntyisi lähijunaliikennettä, mutta VR hoitaisi runkoliikenteen.”

Järjestelyissä on mahdollista, että Suomen junaliikenteen hoidosta kiinnostuneille tarjottaisiin niin sanottuja franchising-sopimuksia tai raidekapasiteettia vuokrattaisiin myös VR:n kilpailijoille.

”Valtion intressi ei ole, että VR tästä järjestelystä heikkenee, vaan VR yhtiönä tulee vahvemmaksi. VR:llä tulee olemaan täydet mahdollisuudet löytää uutta kasvua”, Berner sanoo.

VR:n yksityistäminen ei ole hänen mukaansa hallituksessa suunnitelmissa.

”Olemme hyvin sitoutuneita VR:n omistukseen.”

Maakunnissa ja myös VR:ssä odotetaan nyt jännittyneinä, miten pian toteutuvat isot leikkaukset VR:n ostoliikenteeseen vaikuttavat. Korvaavaa bussiliikennettä on luvattu lakkautusuhan alla oleville yhteysväleille.

Bernerin mukaan ensi maanantaina kerrotaan, millä yhteysväleillä olisi mahdollista lisätä VR:n velvoiteliikennettä vuoden loppuun asti.

Posti on vapautettu kilpailulle jo vuosia sitten.

Postin jakeluvelvoitteen piirissä on edelleen kirjeposti. Se tarkoittaa sitä, että kirjeposti pitää jakaa maan joka kolkkaan viisi kertaa viikossa. Postiasiatkin kuuluvat Bernerille.

Valmisteilla olevassa postilain uudistuksessa velvoitteeseen voi tulla supistuksia. Samalla pohditaan sitä, saisiko posti hoitaa lähipalveluita.

”Postin jakeluun voisi yhdistää muita palveluita, esimerkiksi ruokajakelua ja kauppakassien toimittamista. Posti voisi myös kuljettaa ihmisiä käymään kaupassa tai terveyskeskuksessa”, Berner sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat