Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Zikavirus­pelkoinen voi monesti tehdä muutoksia matkaansa – jos on raskaana

Finnair ja matkatoimistot seuraavat tilannetta ja muokkaavat ohjeistuksiaan tilanteen mukaan

Kotimaa
 
Zikavirus-asiantuntijat rauhoittelevat: Tauti ei tule leviämään Suomeen
Zikavirus-asiantuntijat rauhoittelevat: Tauti ei tule leviämään Suomeen
HSTV:n suorassa lähetyksessä käsiteltiin zikavirusta. Aiheesta keskustelemassa olivat THL:n ylilääkäri Markku Kuusi ja Punaisen Ristin terveydenhoidon asiantuntija Tiina Saarikoski.

Zikaviruksesta huolestunut ja raskaana oleva suomalaismatkailija voi monessa tapauksessa joko perua matkansa tai muuttaa sen kohdetta, mutta sekä matkatoimistojen että lentoyhtiöiden toimintalinjat ovat vielä vakiintumatta, ja ne vaihtelevat.

Zikaviruksen on todettu aiheuttavan vielä syntymättömille lapsille kehityshäiriöitä, esimerkiksi pienipäisyyttä. Muille kuin raskaana oleville virus on melko vaaraton.

Aurinkomatkojen viestinnästä vastaava Anniina Metsola kertoo, että matkatoimisto sallii raskaana olevien asiakkaittensa tehdä zikaviruspelon takia muutoksia matkoihin, joiden kohteena on joko Dominikaaninen tasavalta tai Kuuba.

”Jos henkilö on raskaana ja hänellä on osoittaa tästä lääkärintodistus, hän voi ilman kuluja joko perua jo varatun matkan tai muuttaa sen kohdetta”, hän selvittää.

Esimerkiksi Floridan Miamia Aurinkomatkat ei toistaiseksi pidä zikaviruksen kannalta niin merkittävänä riskialueena, että toimintatapaa sovellettaisiin myös sinne matkan varanneisiin.

Metsolan mukaan matkan perumisia ei zikaviruksen takia ole tähän mennessä Aurinkomatkoilla tehty.

”Muutama asiakas on sen sijaan muuttanut matkakohdetta, esimerkiksi Kanarian suuntaan.”

Virukseen liittyvä kyselyjä on Metsolan mukaan tullut ”keskimäärin yksi joka toinen päivä”.

”Seuraamme tilannetta tarkasti sekä Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen tiedotteista että oman kohdehenkilökuntamme ja yhteistyöagenttiemme välityksellä.”

Raskaana oleva Finnmatkojen asiakas saa lääkärintodistuksen esittämällä muuttaa matkakohdettaan ilman ylimääräisiä kuluja.

”Matkojen perumiseen sovellamme normaaleja sääntöjämme. Olemme huomanneet, että zikaviruksesta ovat eniten huolestuneita raskaana olevat asiakkaamme. Muissa matkustajaryhmissä huolta ei ole esiintynyt”, kertoo TUI-Nordicin viestinnästä vastaava Mathias Bergendahl.

Finnmatkat on osa TUI Travel PLC -konsernia.

Tjäreborg ei ole toistaiseksi ottanut käyttöön tavallisuudesta poikkeavia menettelytapoja zikaviruksen takia. Matkatoimisto myy muun muassa Kuuban-matkoja ja Karibian-risteilyjä.

”Meillä ei ole viruksen varsinaiselle leviämisalueelle tilauslentoja. Matkoihimme pätevät normaalit peruutusohjeet. Jos katsoo, ettei voi tietylle alueelle matkustaa, kannattaa ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, neuvoo Tjäreborgin toimitusjohtaja Regina Sippel.

Myös hän sanoo matkatoimiston seuraavan tarkasti viranomaistiedotteita virustilanteesta.

Samaan konserniin Aurinkomatkojen kanssa kuuluva lentoyhtiö Finnair noudattaa tilauslennoillaan matkatoimiston linjaa Kuubaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan suuntautuvissa matkoissa.

”Reittilennoille Finnairilla ei sen sijaan ole omaa ohjeistusta zikaviruksen osalta, mutta seuraamme tilannetta koko ajan”, kertoo Manti Väätäinen-Pereira Finnairin viestinnästä.

”Finnair ei suoraan operoi zikavirusalueille, mutta se kuuluu oneworld-allianssiin, joiden yhtiöistä paljon virusalueelle lentävä Iberia on jo tehnyt oman matkustajaohjeistuksensa”, hän jatkaa.

Yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt United ja Delta antavat raskaana oleville tai raskautta suunnitteleville lentohenkilöstönsä jäsenille mahdollisuuden kieltäytyä lennoista, jotka suuntautuvat zikaviruksen pahimmille leviämisalueille latinalaiseen Amerikkaan tai Karibialle, kertoo uutistoimisto Reuters.

Deltan tiedottaja Morgan Durrant kertoo Reutersille, että tähän mennessä ”pieni määrä lentohenkilökuntaan kuuluvia” on muuttanut lentojaan.

Eurooppalaisista lentoyhtiöistä Swiss International Air Lines on ilmoittanut, että se ei vaadi naispuolista lentohenkilökuntaansa lentämään Brasilian São Pauloon, kertoo uutistoimisto AP.

”Finnair on ohjeistanut koneiden miehistöä suojautumaan hyttysiltä. Jos miehistöön kuuluva on raskaana, häntä neuvotaan keskustelemaan zikavirukseen liittyvistä asioista esimiehensä kanssa”, Väätäinen-Pereira kertoo suomalaisyhtiön linjasta.

Reutersin mukaan on vielä liian aikaista arvioida, miten zikavirus vaikuttaa lentomatkojen ja hotellien varauksiin.

Yhdysvaltojen suurimmat lentoyhtiöt, joihin myös Delta ja United kuuluvat, hyvittävät lipun hinnan niille asiakkailleen, jotka haluavat perua zikavirusalueille aiotut matkansa.

Yhdysvaltalaiset matkatoimistot puolestaan kertovat lapsentekoa suunnittelevien pariskuntien muuttaneen matkasuunnitelmiaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat