Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

SPR yhdistää ystäväksi haluavia ja ystäviä kaipaavia – ”Ajattelin, että haluan tuollaisen mummon”

Kotimaa
 
Markus Jokela / HS
Anu Liikanen (oik.) lukee toisinaan kirjoja ääneen ystävälleen Kaarina Inkiselle, kun he tapaavat Inkisen kotona Vantaalla.
Anu Liikanen (oik.) lukee toisinaan kirjoja ääneen ystävälleen Kaarina Inkiselle, kun he tapaavat Inkisen kotona Vantaalla. Kuva: Markus Jokela / HS

Anu Liikaselle iski mummonikävä työmatkalla paikallisjunassa Vantaalta Helsinkiin. Hän tapasikaksi vanhusta, joiden kanssa juttu luisti.

”Ajattelin, että haluan tuollaisen mummon. Olin tutustunut vapaaehtoistyöhön työssäni pankissa ja ajattelin, että se voisi sopia minulle.”

Liikanen ilmoittautui Suomen Punaisen Ristin ystäväkurssille. Siitä noin kuukauden kuluttua hänelle soitettiin, että 93-vuotias Kaarina Inkinen Vantaan Pähkinärinteessä voisi kaivata seuraa.

”Soitin Kaarinalle, ja hän sanoi heti, että jos mä en susta tykkää, niin ei tarvitse tulla toista kertaa. Mä sanoin, että no en mä tuliskaan, jos en susta tykkäisi.”

Ystävyys oli syntynyt: jo ensimmäisellä tapaamisella Anu viipyi Kaarinan luona kolme tuntia. Nyt he ovat tunteneet jo puolitoista vuotta.

Liikasella on vielä yksi isoäiti elossa, mutta hän asuu Kangasniemellä Savossa. Anu kokee, että Kaarina on kuin toinen mummo, Kaarina taas kohtelee Anua yhtenä lapsenlapsistaan.

”Hämmästyttävää kyllä, että meillä synkkasi heti. Kun ottaa huomioon, että olen sinua yli 50 vuotta vanhempi. Se on tavattoman hieno juttu”, Kaarina sanoo.

Anu tuntui Kaarinasta läheiseltä jo puhelimessa myös siksi, että hän sai heti uuden ystävänsä puheesta selvää. Kaarina sairastaa Meniéren tautia, joka on romahduttanut hänen kuulonsa.

Kaarina Inkinen on asunut samassa kerrostalossa yli 40 vuotta. Hänen aviomiehensä kuoli jo 28 vuotta sitten.

Jäljellä on kolme lasta, joista yksi asuu Saksassa, toinen Ruotsissa ja kolmas Suomessa, mutta hänellä on pitkäaikaissairaus. Lapset ja lapsenlapset vierailevat, kun pystyvät.

Toisinaan Inkisen luona vierailee tuttava Rintamamiesveteraaneista, koska hän toimi sodan aikana sotilaskotisisarena.

Silloin tällöin hän myös tapaa kahta naapurustossa asuvaa naista. Nuoruuden ystävät ovat jääneet synnyinkaupunkiin Lahteen.

”Yritän kerran päivässä käydä tuolla alhaalla (Pähkinärinteen ostoskeskuksessa). Sinne on 84 rappusta. Sitten kuuntelen Iskelmäradiota”, hän kuvaa päiviensä kulkua.

Yhdistystoiminta Helsingin huonokuuloisten kerhossa on jäänyt.

”Olen aina ollut huono keräämään ihmisiä ympärilleni.”

Ystävystyminen ei tapahdu kevyin perustein: Anussa miellyttää aitous ja huumorintaju.

”Minulle ystävyys on sellaista, että jos minulla on kaksi paitaa ja toisella ei ollenkaan, niin minä annan sen toisen paidan sille,” Inkinen sanoo.

”Kaarinassa tykkään huumorintajusta, täällä saa nauraa itsensä kipeäksi”, Liikanen sanoo.

Kahta naista yhdistävät myös kirjat, mutta Kaarina ei pysty niitä lukemaan huonon näkökykynsä vuoksi. Siksi Anu lukee esimerkiksi Kaarinan lempirunoilijan Uuno Kailaan runoja ääneen. Heillä on myös yhteinen kirjoitusprojekti: Anu kirjoittaa Kaarinan ajatuksia ja elämänvaiheita Äidin kirjaan.

Ystävykset tapaavat kerran tai kaksi kuukaudessa Kaarinan luona. Matka ei ole este, kun Anu asuu kävelymatkan päässä. Kerran he hurauttivat taksilla Itäkeskukseen, kävivät parissa kaupassa ja hampurilaisbaarissa. Nyt he suunnittelevat retkeä Sinebrychoffin taidemuseoon Helsinkiin, jossa on venäläisen taiteen näyttely.

”Vaikka minä en paljoa näe, niin haluaisin silti käydä vielä katsomassa Volgan lautturit,” Kaarina sanoo.

Ystävänpäivää vietetään sunnuntaina 14.helmikuuta
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat