Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

VR:n hinta-ale voi nostaa lapsen kanssa matkustavien lippujen hintoja

Aiemmin lapset matkustivat 16-vuotiaaksi asti ilmaiseksi aikuisen seurassa, jatkossa yli 4-vuotiaat tarvitsevat aina oman matkalipun.

Kotimaa
 
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Junalippujen hinnat alenivat tiistaina keskimäärin neljänneksen, mutta hinta-ale ei kohtele kaikkia matkustajaryhmiä tasapuolisesti. Lapsen tai lapsien kanssa matkustavien perheiden matkakulut voivat jopa nousta aiempaan verrattuna.

Aikaisemmin alle kuusivuotiaat saivat matkustaa ilmaiseksi ilman istumapaikkaa ja 0–16-vuotiaat istumapaikalla maksutta perhelipulla aikuisen kanssa.

Perhelippu poistui uudistuksessa. Nyt 4–16-vuotiaat joutuvat maksamaan matkalipun, mikä voi nostaa matkakuluja.

Lapset saavat 40 prosentin alennuksen peruslipuista. Säästölipusta ei myönnetä alennuksia lapsille eikä muillekaan matkustajaryhmille.

”Se pitää paikkansa, että joissakin tapauksissa lippukustannukset voivat nousta lapsien kanssa matkustettaessa. Lähdimme tekemään keskimääräistä 25 prosentin hintojen alennusta, mikä on vaikuttanut erityisesti aikuisten lippujen hintoihin alentavasti”, myöntää VR:n matkustajaliikenteen hinnoittelu- ja tuotejohtaja Nora Härme.

Nyt myynnistä poistunut perhelippu oli VR:n mukaan tuotteena hankala, sillä se kohteli erikokoisia perheitä eri tavoin ja lisäksi matkustajien oli joissakin tilanteissa vaikea selvittää, mikä lippu toimii parhaiten lapsen tai lapsien kanssa matkustettaessa.

”Perhelipusta tuli negatiivista palautetta. Perhelipun poistumista kompensoivat aikuisten lippujen alennukset, lasten alennus sekä uusi säästölippu”, Härme sanoo.

HS vertaili alla olevassa taulukossa matkalippujen hintoja. Vertailun viidellä reitillä juna on halvin reitillä Helsinki–Oulu, muuten edullisin vaihtoehto on yhä linja-auto.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat