Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

OECD moittii Suomea hidastelusta lahjonnan torjunnassa

Järjestö toivoo Suomen kiinnittävän huomiota erityisesti kansainvälisissä liikesuhteissa esiintyvään korruptioon.

Kotimaa
 

Teollisuusmaiden järjestö OECD moittii Suomea hidastelusta lahjonnan torjunnassa.

OECD:n lahjonnanvastainen työryhmä antoi vuonna 2010 Suomelle 19 suositusta lainsäädännön muuttamiseksi. Näistä suosituksista kaikkiaan kuusi on laitettu OECD:n mukaan kokonaisuudessaan toimeen. Loput ovat joko täysin tekemättä tai sitten toteutettu vain osittain.

Järjestö toivoi suositustensa nostavan Suomessa tietoisuutta erityisesti korruptiosta, joka liittyy kansainvälisiin liikesuhteisiin.

Järjestö on paimentanut asiassa Suomea aiemminkin. Vuonna 2012 pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) lähetettiin kirje, jossa kiinnitettiin huomiota suositusten täytäntöönpanoon.

OECD moittii Suomea erityisesti siitä, että Suomi ei ole muuttanut rikoslaissa olevaa ulkomaisen virkamiehen määritelmää siten, että määritelmä sisältäisi ulkomaisessa valtiossa lainsäädäntötyötä tekevät henkilöt.

OECD:n lahjonnanvastainen työryhmä antaa Suomelle tunnustusta siitä, että ulkomailla tapahtuneita lahjontatapauksia on tuotu oikeuteen myös Suomessa. Toisaalta tapauksista ei ole saatu lainvoimaisia tuomioita.

Tuorein esimerkki on viime viikolta, jolloin Turun hovioikeus hylkäsi aseteollisuusyhtiö Patrian Kroatian lahjushaaran syytteet. Syytteen mukaan Patrian työntekijät lahjoivat Kroatian valtion puolesta toimineita henkilöitä ja varmistivat näin sen, että Kroatia tilasi Patrialta taisteluajoneuvoja.

Turun hovioikeus hylkäsi jo aiemmin syytteet, jotka koskivat Patrian väitettyä lahjontaa Sloveniassa.

OECD toivoo Suomen lähettävän kirjallisen raportin suunnittelemistaan toimista lokakuuhun mennessä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat