Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ajatuspaja Libera esittää nykyisen opintotuen korvaamista perustilillä

Kotimaa
 
Tor Wennström / Lehtikuva
Korkeakouluopiskelijoiden opintotukeen on tulossa uudistuksia.
Korkeakouluopiskelijoiden opintotukeen on tulossa uudistuksia. Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva

Ajatuspaja Libera ehdottaa nettijulkaisussaan, että nykyinen opintotuki korvattaisiin perustilimallilla. Siinä jokainen opiskelija saisi valtiolta ikään kuin lahjoituksen, jota voisi itse käyttää opintojen rahoitukseen haluamallaan tavalla.

”Ideana on se, että kun jokainen käyttää opiskeluun omia, tosin valtiolta saamiaan rahoja, kannustimet tehdä järkeviä valintoja ovat kohdallaan”, sanoo Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen. Julkaisun laatijoita ovat Pursiaisen lisäksi kansanedustaja Elina Lepomäki (kok), professori Teemu Malmi, professori Risto Harisalo ja KHT-tilintarkastaja, kirjailija Pauli Vahtera.

Libera esittää ensi vuonna alkavaa kokeilua, jossa jokainen korkeakouluopiskelija saisi opintojensa alussa käyttöönsä perustilin.

Perustilin alkupääoma on mallissa 20 000 euroa. Tililtä voi nostaa kuukausittain vapaasti enintään 600 euroa kattamaan elämisestä aiheutuvia kuluja.

Tulo on veronalaista, ja ennakonpidätys tehdään automaattisesti nostettaessa perustililtä varoja ulos. Perustilin alkupääoma riittää 600 euron maksiminostoon 33 kuukaudeksi ilman, että perustiliä välillä pääomitetaan, eli sinne talletetaan varoja esimerkiksi työssäkäynnin avulla.

Perustili ei myöskään lakkaa, kun sen alkusaldo on syöty. Perustilin voi viedä negatiiviseksi, mutta silloin tuen lainapainotteisuus kasvaa.

Perustililtä voi nostaa rahaa myös kesäkuukausina, ja 600 euron kuukausittainen maksimierä tarkoittaa vuodessa 7 200 euron enimmäisnostoa.

Ehdotetun perustilin tuki vastaa raportin mukaan suuruusluokaltaan nykyistä opintotukea. Julkaisu ei ota kantaa siihen, tulisiko opintotuen olla nykyistä suurempi tai pienempi.

Perustiliin on mahdollista sovittaa myös nykyistä huomattavasti lainapainotteisempi opintotukimalli. Säätö tapahtuu perustilin alkupääoman avulla.

Mallissa alkupääoma on laskennallinen. Budjettivaikutus syntyy, kun henkilö alkaa nostaa perustililtään varoja. Mikä tahansa liikepankki voisi ehdotuksen mukaan tarjota perustiliä asiakkailleen. Perustili olisi Kelan hallinnoima ja siihen on sisäänrakennettu valtion takaus nykyisen opintolainan mukaisesti.

Kelan erillisellä päätöksellä opiskelija voisi saada perustililleen asumislisää nykyisin kaltaisin ehdoin. Asumislisä ei ole veronalaista, ja se ohjattaisiin perustililtä suoraan vuokranantajalle. ”Tulevaisuudessa asumislisän tarveharkinta voidaan halutessa jättää pois ja sisällyttää perustilin normaaliin toimintaan kasvattamalla nostojen ylärajaa. Se on poliittinen päätös”, Liberan raportti linjaa.

Alkupääoman ylittävät varat voisi nostaa käyttöönsä milloin tahansa, eikä nostolle olisi ylärajaa.

Liberan mallissa pohditaan myös perustuloa, mutta pidetään tiliä parempana.

”Perustili ratkaisee elinkaaren sisäisten tulonsiirtojen kannustinongelmat. Kun nuoruuden ja opiskeluaikojen tulonsiirrot rahoitetaan omalta perustililtä, jokainen tajuaa käyttävänsä tulonsiirtoihin omia rahojaan. Tavanomaisissa perustulomalleissa, aivan kuten nykyjärjestelmässäkään, nuorena saadut tulonsiirrot eivät mitenkään vaikuta myöhemmän elämän varallisuuteen”, raportissa todetaan.

Perustili kannustaa pääomanmuodostukseen, kansankapitalismiin ja lisää työllisyyttä parantamalla työn tarjonnan lisäksi myös sen kysyntää, Liberan analyysi päättelee.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat